LIITY JÄSENEKSI

Fill out my online form.

ANNA PALAUTETTA

Fill out my online form.
Fustra

”Keskivartalo on vahvistunut, kivut vähentyneet ja liikkuvuus parantunut”

FustraAloitin Fustran lokakuussa 2015. Olin jo aiemmin lueskellut Hanna Sumarin blogia, jossa hän oli kertonut myönteisiä kokemuksiaan Fustra-valmennukseksta. Eräs tuttavani oli myös aloittanut aiemmin Fustran Herttoniemen Foreverilla ja hän suositteli sitä, kun tuli puheeksi selkävaivat.

Juuri ennen kuin aloitin Fustra-harjoittelun, minulla oli yksi viikko, jolloin en selkävaivoiltani pystynyt lainkaan istumaan. Toki monenlaisia muitakin tuki- ja liikuntaelinvaivoja on ollut vuosien varrella. Fysioterapiassakin on tullut käytyä useasti, mutta apu on ollut lyhytaikainen. Varsinkin siksi, ettei ole tullut tehtyä fysioterapeutin neuvojen mukaan. Ja niitä ohjeitahan on kasapäin, mutta itsekseen niitä ei vain tule tehtyä.

Juttelin myös Hanna Sumarin kanssa juuri noihin aikoihin syksyllä, Kauneus & Terveys -messuilla, ja hänkin kannusti minua kokeilemaan Fustraa. Kun personal trainer Lari Kepsu tarjosi sopivaan saumaan näytetuntia, niin vihdoin viimein ja onneksi, päädyin Fustran pariin. Ja juuri Fustraan nimenomaan sen takia, että olin kuullut siitä pelkkää hyvää.

Tavoitteenani oli saavuttaa kivuttomampi arki ja työkyvyn ylläpitäminen. Harjoittelun myötä ryhti on parantunut, keskivartalo on vahvistunut, kivut vähentyneet ja liikkuvuus parantunut – mutta työ jatkuu edelleen. Fustrassa on parasta, kun joku katsoo, että liikkeet tulee tehtyä oikein. Välillä minusta on tuntunut, että yksin treenatessa saatan huonolla tekniikalla tehdä itselleni enemmän hallaa kuin hyvää. Valmentajan tsempatessa saan itsestäni paljon enemmän irti kuin yksin treenatessani. PT Lari Kepsulle suurkiitokset! Meillä on synkannut alusta asti hyvin ja hän on jaksanut kiitettävästi tsempata ja kannustaa minua.

– Anna Taskinen, Forever Herttoniemen asiakas


Kokeile Fustra-harjoittelua ohjaajan kanssa! Tutustumistunti vain 35 € (60 min) »

Piditkö artikkelista?

Äänet:5 (from 5 votes)



Jaa artikkeli

© 2013 Forever Kuntoklubi. Kaikki oikeudet pidätetään.Tietosuoja