xxx

Olin jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan ilmajoogaa, ja tammikuussa vihdoin tärppäsi. Aiemmat kokemukseni joogasta liittyivät saunajoogaan ja muutamaan kundaliinijooga kokeiluun. Sain houkuteltua mukaani avomieheni, joka on joogaillut itseoppineesti.

videoiden avulla kotona, joten hänelläkään ei ollut juurikaan joogataustaa. Sen tiesin, että meissä molemmissa olisi varmasti enemmän jumeja kuin joustoa.

Ilmajoogan perusteet tunnilla

Ilmajoogan perusteet -tunti alkoi Järvenpään Foreverillä Kirsi Ouraman ohjeistuksella siitä, mitä olisi tulossa. Salissa oli hämärä valaistus ja ilmapiiri tuntui miellyttävän seesteiseltä. Osallistujia oli hieman yli 10 ihmistä, joista ensikertalaisia oli vain muutama. Tunti alkoi istuvassa asennossa tehdyllä rauhoittumisella joogaliinan sisällä. Hengitys alkoi hidastua ja kuluneen päivän tapahtumat poistuivat mielestäni.

Alkurentoutuksen jälkeen jatkoimme seisten tehtäviin lankkuasentoihin, joiden suunta vaihtui pehmeästi keinahtaen. Seuraavaksi vetristyivät selän ja jalkojen lihakset soturiasentojen, alaspäin katsovan koiran ja hauskojen temppuilujen avulla.  Temppuiluissa tuli sama tunne kuin lapsena rekkitangolla kieppuessani. Pää alaspäin roikkuessani tunsin suupielieni kääntyvän leveään hymyyn ja huomasin hekottelevani itsekseni. Seisten tehtävät lonkan liikkuvuusliikkeet olivat mahtavia; jalan saattoi pitää liinassa kannattelussa ja nauttia venytyksestä ilman ponnisteluja.

Se, miten tunti päättyi, kruunasi koko tuokion. Saimme tunnin lopuksi vain pötkötellä liinan sisällä. Tunsin itseni kuin perhoseksi, joka on kotelonsa sisällä, ja aika tuntui jälleen pysähtyvän. Kun vielä taivuttelimme itseämme liinan sisällä puolelta toiselle, tunsin rintarangassa lukon napsahtavan auki. Tunti oli kulunut nopeasti, ja lopulta oli aika kömpiä liinan sisältä pois. Keho ja mieli tuntuivat rentoutuneelta. Kävellessäni salista pois myös jalat tuntuivat erilaisilta – paljon kevyemmiltä kuin tullessani. Ilmajooga oli huikea kokemus, ja tätä voisin mielelläni kokeilla uudestaan.

Lue myös: viisi syytä aloittaa jooga

Kenelle ilmajooga sopii?

Voimme suositella ilmajoogaa:

  • lihashuoltona venyttely- ja Roller-tuntien kaveriksi
  • ehdottomasti myös miehille
  • olet kokeillut jo tavallista joogaa, mutta et ole löytänyt siitä vielä omaa juttuasi
  • tykkäät temppuiluista ja akrobatiasta
  • haluat kehittää tasapainoa ja vartalonhallintaa
  • haluat tunnille, jossa keho ja mieli rentoutuvat

Foreverilla pääset ilmajoogaamaan Järvenpäässä, Varistossa ja Hämeenlinnassa. Katso aikataulumme tästä. Vaatteiksi tunnille sopivat pitkähihainen paita ja pitkälahkeiset housut.

Tervetuloa rohkeasti kokeilemaan!!

Kiitos ihanalle Kirsille!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Niina Aaltonen Ryhmäliikuntaohjaaja

Liikunnanohjaaja (AMK) & koulutettu hieroja. Opintoja myös liikuntalääketieteestä, valmennuksesta ja fysioterapiasta. Foreverillä ohjaan ryhmäliikuntaa, ja harrastan vapaa-ajalla judoa, nyrkkeilyä ja luonnossa liikkumista.