xxx
Lavis

Hauskaa hikiliikuntaa

Lavis on uusi, hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Huomaamatta syke nousee, hiki alkaa virtaamaan ja kalorit palavat. Tunti kehittää aerobista kuntoa, koska koko tunti pysytään liikkeessä. Kaikki saavat tanssia omalla tyylillään ja aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Tule tunnille sisäliikuntavaatteissa ja sisäliikuntakengillä. Ota mukaasi myös hikipyyhe ja juomapullo.

Lavis-tunnilla opit lavatanssiaskeleita kuntoilun ohella

Tunti alkaa lämmittelyllä, jossa lämmitetään kehoa reippaampia kappaleita varten. Tunnilla ei ole lihaskunto-osuutta. Tunti koostuu lyhyistä lavatanssiliikesarjoista, jotka kestävät aina yhden kappaleen ajan. Kun kappale vaihtuu, vaihtuvat myös liikkeet. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja kuten humppa, jenkka, rock/jive, cha cha ja samba. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa että kukaan talloo varpaille. Lopussa jäähdytellään rauhallisemman musiikin tahdissa.

Tunnista tulee tosi hyvä mieli ja silti se on kunnon kuntojumppaa, hiki tulee, mutta mieli on korkealla. Lavis sopii kaikille. Tunnelma on aina korkealla ja kaikilla on hymy herkässä.Merja, nainen 45v.
image description

Kokeile kolme päivää

Nimi
Etunimi:
Sukunimi:

Puhelin

Sähköposti

Keskus

Hämeenlinna

Forever Hämeenlinna Vanajantie 10B, 13110 Hämeenlinna (03) 688 3355

Lahti

Forever Lahti Svinhufvudinkatu 23, 15110 Lahti 03-877550
zzz