Rasvaprosentin suositusarvot

Rasvaprosentissa suositusarvot eivät ole yhtä vakiintuneita kuin esimerkiksi painoindeksissä. Ihannearvot rasvaprosentille ovat kuitenkin naisille suunnilleen 25-33 % ja miehille 13-21%. Jotkut lihavuustutkijat suosivat tiukempia suosituksia, eikä tarkoista suositusarvoista ole yleistä kansainvälistä ohjeistusta. Iäkkäämmillä ihmisillä rasvaprosentti on tavallisesti vähän näitä suositusarvoja korkeampi, eikä tästä ole monesti syytä huolestua.1

Mittaa rasvaprosenttisi – motivoidu laihdutukseen ja liikuntaan

Vaaka ei aina ole laihduttajan kaveri. Vaa’an lukemat voivat helposti turhauttaa, sillä paino voi vaihdella muutamalla kilolla lyhyellä aikavälillä, jos tavoitteena on laihdutus. Laihduttajalle parempi vaihtoehto olisikin käydä kehonkoostumusmittauksessa. Silloin saadaan tarkempaa tietoa kehonkoostumuksesta ja sen muutoksista. Vaikka paino vaikuttaisi laskevan hitaasti, voidaan kehonkoostumusmittauksissa nähdä positiiviset muutokset lihasmassan lisääntymisenä liikunnan myötä. Siksi laihduttajan ja kuntoilun aloittaneen olisi hyvä seurata kehonkoostumustaan. Kun muutokset näkyvät jo alkuvaiheessa konkreettisesti, niin motivaatio jatkaa terveellistä elämää on taattu!

Kuntoile 3 päivää 0 €

Kokeile kuntosalia ja ryhmäliikuntaa veloituksetta.

Haluan tutustua »

Rasvaprosentin seuraus sopii kaikille liikkujille

Jos ylipainoa ei ole, voivat kehonkoostumusmittauksen lukemat yllättää. Laihallakin, eli painollisesti kevyellä ihmisellä, voi olla korkea rasvaprosentti. Korkea rasvaprosentti altistaa erilaisille sairauksille, ja siksi myös normaalipainoisen korkean rasvaprosentin omaavan henkilön olisi syytä motivoitua liikunnallisempaan elämään. Kehonkoostumusmittaus ja rasvaprosentin mittaus ovat ensimmäiset askeleet kohti terveellisempiä elämäntapoja. Tietoisuuden myötä motivoidut liikkuvampaan elämään!

Lue myös: Auttaako ruokapäiväkirja laihduttajaa

Onko rasvaprosentti uusi painoindeksi?

Moni on varmasti kuullut puhuttavan painoindeksistä (BMI), mutta rasvaprosentista sen sijaan puhutaan harvemmin. Terveydestä ja hyvinvoinnista rasvaprosentti kertoo kuitenkin enemmän. Tämä tietenkin olettaen, että rasvaprosentti on tarkka eli kehonkoostumusmittauksella mitattu. Laskurin antamat rasvaprosenttiarviot ovat viitteellisiä, sillä ne kertovat vain ihmisten keskiarvoisista rasvaprosenteista.

Tarkka mittaustuloksena saatu rasvaprosentti kertoo taas enemmän myös lihasmassan määrästä kehossa, sillä monesti lihaksikkailla ihmisillä on vähemmän rasvaa. Myös lihaksikkailla ihmisillä voi olla liian korkea rasvaprosentti, mutta rasvaprosenttimittaus erottelee nämä ihmiset. Kun taas painoindeksi voi väittää lihaksikkaan ihmisen olevan jopa lihava – vaikka paino tulisi pääasiassa lihaksesta. Siksi luotettavalla mittausmenetelmällä tehty kehonkoostumusmittaus antaa enemmän tietoa kehonkoostumuksesta, ja siten myös terveydestä, kuin painoindeksin laskeminen.

Rasvaprosentti ja BMI – kumpi parempi motivaattori?

Netistä löytyy monia painoindeksilaskureita, ja saatat olla itsekin joskus laskenut oman painoindeksisi. Painoindeksi soveltuu parhaiten lihavuuden tutkimiseen, kun kyseessä on suurempi otos. Yksittäisen ihmisen kohdalla tulos voi olla harhaanjohtava. Painoindeksin ongelma on sama kuin vaa’an – ne eivät mittaa kehonkoostumusta, vaan mittaavat vain painoa kokonaisuutena erottelematta lihaksen ja rasvan määrää. Tietenkin painoindeksi ja itsensä punnitseminen ovat käypiä keinoja kotimittaukseen, mutta rasvaprosentin tietäminen todella motivoi muutokseen – sillä muutokset kehonkoostumuksessa kertovat terveellisten elämäntapojen tuottavan tulosta.

Lue myös: Helppo kuntoilun aloittaminen

Lähteet

1Yle Uutiset

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna
image description

Kokeile kuntosalia ja ryhmäliikuntaa 3 päivää ilmaiseksi

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta liikuntakeskuksessamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus

    Viimeisimmät artikkelit

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!

    OSALLISTU ARVONTAAN - VOITA 3 KUUKAUDEN TREENIT!

    Täytä yhteystietosi alle ja olet mukana treenien arvonnassa. Arvonta suoritetaan kerran kuukaudessa.