Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

Onnistuja, Satu Kaaro:

Olen 26-vuotias nainen, joka on valmistunut vuonna 2009 liikuntaneuvojaksi Pajulahden urheiluopistosta. Koulun jälkeen eksyin baarialalle. Yötyö ja huonot elintavat toivat yli 40 kiloa lisää painoa. Vuosi sitten sain elämääni pienen tyttövauvan, joka toi mukanaan vielä raskauskilot.

Kaikki alkoi pikkuhiljaa liikuntaa lisäämällä

Havahduin, kun en löytänyt enää kaupasta vaatteita, jos en ollut isojen tyttöjen osastolla. Pukeuduin isoihin lakanoihin ja miesten olohousuihin. Sitten päätin, että nyt tämä loppuu ja hankin jäsenyyden kuntosalille. Häpeillen totesin, etten tarvitse ohjausta kuntosalilaitteisiin, koska olen valmistunut liikuntaneuvojaksi. Kaikki alkoi pikkuhiljaa liikuntaa lisäämällä, sekä omia syömisiä miettimällä.

Terveellisistä valinnoissa pysyminen on välillä ollut haastavaa

Elämäntaparemontin alussa tuntui kankealta lähteä liikkumaan. Painoa oli niin paljon ylimääräistä, että liikunta teki kipeää. Alkuun kävin vain vaunulenkillä pikkusen kanssa. Mutta kun painoa sain tiputettua ensin ruokavaliolla, oli liikunnan aloittaminen salin muodossa myös helpompaa. Tänä päivänä 45 kiloa kevyempänä voin sanoa, että kyllä kannatti! Ja matka jatkuu vielä pitkään, että pääsen lähelle sitä kuntoa, jossa olin opiskeluaikana.

Terveellisistä valinnoissa pysyminen on välillä ollut haastavaa. Välillä pidän tietenkin herkkupäivä, mutta palaan kyllä ruotuun ja normeihin mahdollisimman pian. Terveytensä priorisoimiseen auttaa se, että katsoo vanhoja kuvia siitä, kun olin pahimmillani. Vinkkinä voisin sanoa, ettei ole oikotietä onneen. Ja kaikki lähtee itsestä!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!