Kiinteä ja lihaksikas vartalo on monen haaveena, varsinkin, kun kesä lähestyy ja vaatteet vähenevät. Toisaalta aurinko ja lämpö houkuttelevat ulos liikkumaan. Mutta soveltuvatko lenkkeily ja kuntosali yhteen, jos tavoitteena on kasvattaa lihasmassaa?

Heikentääkö lenkkeily lihaskasvua?

Säännöllinen pitkien matkojen juoksu ja lihasten tavoitteellinen kasvattaminen eivät tue toisiaan. Vai oletko joskus nähnyt maratonilla erittäin lihaksikasta juoksijaa? Toki lihakset eivät estä osallistumista maratonille, mutta säännöllisesti molempien treenaaminen ei onnistu, koska toinen syö toistaan. Valitse siis päälajisi ja tue sitä toisella oheistreenin muodossa.

Lenkkeilyn ja kuntosalin yhdistäminen

Pitkänmatkan juoksijat ovat yleensä todella hoikkia ja juoksu näyttää sen vuoksi höyhenenkevyeltä. He treenaavat myös lihaskuntoa, mutta kevyemmillä painoilla, keskittyen juoksuun tarvittaviin keskivartalon ja jalkojen lihaksiin. Juoksijoiden tavoitteena ei siis ole lihaskasvu, vaan juoksua tukevien lihasten vahvistaminen.

On vaikea kuvitella lihaksikasta bodaria juoksemassa maratonia. Mittavaa lihaskasvua tavoittelevat saattavat tehdä myös aerobista treeniä, mutta eri mittakaavassa kuin juoksijat. He tuskin juoksevat säännöllisesti kymmenien kilometrien pituisia lenkkejä useita kertoja viikossa. Normaalia lenkkeilyä lihasmassan kasvattaminen ei kuitenkaan estä. Lenkkeily on vain tässä tapauksessa oheisharjoittelua.

Kokeile Foreverin kuntosaleja 3 päivää veloituksetta.

Lenkkeily ja kuntosali – sopivat lenkit salitreenin oheen

Juoksu vilkastuttaa aineenvaihduntaa sekä rasva-aineenvaihduntaa. Jaksat juosta yhä pidempiä lenkkejä ja sydän- ja verenkiertoelimistö sekä luusto kiittää. Myös mieli pysyy kirkkaana, joten älä unohda ulkoilua ja lenkkeilyä kuntosalin ohella. Pelkkä salilla puurtaminen ei ole hyväksi lihaksille, vaan aerobista liikuntaakin tulisi treenata sopivassa määrin, mutta kuitenkin niin, ettei lihaskasvu jämähdä paikalleen. Esimerkiksi 5-10 kilometrin pituinen lenkki silloin tällöin tukee mukavasti kuntosalitreeniä. Lenkkeilyä voi harrastaa ulkoilun vuoksi ja tuomaan vaihtelua raskaaseen lihastreeniin. Reippaat lenkit pitävät myös lihakset vetreinä.

Lenkkeilyn ja kuntosalin yhdistäminen - muista myös aerobinen liikunta

Muista nämä

Lenkkeily ja kuntosali on helppo yhdistää ja itseasiassa sopivassa määrin nämä tukevat loistavasti toisiaan. Jos haluat tavoitteellisesti kasvattaa lihasta ja silti yhdistää lenkkeilyn ja kuntosalin, treenaa näitä eri päivinä. Juokse lyhyempiä lenkkejä esimerkiksi kerran pari viikossa tai tee vaihtoehtoisesti reippaita kävelylenkkejä.

Muista myös oikeanlainen ravinto ja hyvä nesteytys: hiilihydraatit – vinkit juoksijalle ja kuntoilijalle

Seuraa ohjelmaa, jossa on huomioitu juoksu- ja kuntosalitreenit: tältä näyttää hyvä juoksuohjelma

Älä unohda liikkuvuuden treenaamista: 5 liikkuvuusharjoitetta, joiden avulla juoksu luistaa paremmin

Sovelluksien avulla voit seurata nopeus-, reitti-, kalori- ja syketietoja sekä tehdä pidemmän aikavälin päiväkirjaa: parhaat juoksusovellukset – juoksija, näistä appseista saat hyötyä.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna
image description

Kokeile päivää

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta liikuntakeskuksessamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!