Meistä jokainen tarvitsee proteiinia. Tarvittava proteiininmäärä aiheuttaa monille päänvaivaa, varsinkin aloittelevalle liikkujalle. Jos ruokavalio on monipuolinen ja syöt lihaa, kasviksia sekä maitotuotteita tai ainakin osaa näistä ja liikut pitääksesi kuntoa yllä, et välttämättä tarvitse ylimääräistä proteiinia. Lihasmassaa hurjasti kasvattavat tarvitsevat proteiinia enemmän. Proteiinin tarve on kiinni siitä, minkä kokoinen ja minkä ikäinen olet sekä kuinka aktiivisesti liikut. Ikääntyessä aineenvaihduntamme heikkenee ja tarvitsemme tämän vuoksi hiukan enemmän proteiinia.

Proteiini eli valkuaisaine on orgaaninen yhdiste, joka koostuu aminohappoketjusta. Proteiinien rakenne ja toiminta ovat välttämättömiä soluille, kudoksille ja elimille. Proteiinia on sekä eläin- että kasvikunnantuotteissa. Saamme proteiinia esimerkiksi maitotuotteista, lihasta, kananmunista, kanasta, kalasta, pähkinöistä, siemenistä, palkokasveista ja viljatuotteista. Kasvisruokavaliota noudattavan on hyvä kiinnittää huomiota riittävään proteiininsaantiin. Jokapäiväinen proteiininsaanti on kuitenkin helppo saavuttaa pelkillä kasvikunnantuotteilla.

Lue myös: Jatkuva väsymys? Varmista näiden vitamiinien saanti

Paljonko proteiinia päivässä?

Kauppojen hyllyt notkuvat erilaisista proteiinituotteista ja tuntuu, että proteiinia pitäisi syödä jo tämänkin vuoksi enemmän. Kaupoissa on tarjolla erilaisia proteiinipatukoita, -juomia, -jauheita jopa proteiinirahkoja. Viime vuosina varsinkin maitorahkan kulutus on suorastaan räjähtänyt ja monen ostoskorista ja -kärryistä löytyykin kasa rahkapurkkeja. Rahka on hyvä aamu-, väli-, tai iltapala, mutta suuria määriä ei tarvitse syödä vain proteiinin saannin vuoksi.

Aikuisen kuntoilijan proteiinin tarve on noin 1,1-1,3 grammaa painokiloa kohti päivässä. Yletön proteiinin syönti on turhaa, koska ihmisen elimistö pystyy käyttämään hyödyksi vain tietyn osan siitä. Ylimenevä osa ei imeydy vaan varastoituu kehoon rasvana. Tämä kannattaa tavallisen kuntoilijan muistaa.

 

Kiinnitä huomiota ruokavalioosi

Proteiinin määrän sijaan liikuntaa aloittelevan on hyvä ennemminkin kiinnittää huomiota yleisesti ruokavalioon, jotta se olisi  mahdollisimman monipuolinen. Joka aterialla olisi hyvä olla jokin proteiininlähde. Näin tunnet olosi kylläiseksi. Säännöllisesti proteiinipitoisia aterioita syömällä, verensokeri pysyy hyvänä koko päivän ja energiankulutus sekä aineenvaihdunta toimivat tehokkaasti.

Tämä on jo riittävä korjausliike eikä tarvitse ylimääräisiä proteiinilisiä. Lautasmallin mukaan syömällä on proteiinin saanti varmasti taattu. Jos liikuntaharrastus muuttuu tavoitteellisemmaksi voi proteiinilisästä keskustella esimerkiksi liikunta- tai ravintoalan ammattilaisen kanssa.

Lue myös: Iltasyöpöttely – makeasta vihollisesta eroon pehmein keinon

Proteeinituotteella voi joskus korvata vaikka välipalan. Jos tekee mieli makeaa, voi hyllystä ottaa suklaapatukan sijaan suklaisen proteiinipatukan. Tuotteiden kanssa on hyvä olla kuitenkin tarkkana ja tutustua ainesosaluetteloon. Päivittäisestä käytöstä voi olla haittaakin esimerkiksi painonpudotuksessa, jos patukat ja juomat sisältävät aimoannoksen sokeria.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Suosittelemme myös

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!