Väsyttää, olo on vetämätön ja mieli alakuloinen. Se saattaa olla kevätväsymys. Miten kukaan voisi olla väsynyt keväällä? Kyllä voi ja kyllä on. Maalis-huhtikuussa väsymystä voi ilmaantua tavallista herkemmin. Elimistö hakee uudestaan rytmiä keväällä valon lisäännyttyä. Illalla saatetaan valvoa pidempään kuin aikaisemmin, mutta herätyskello soi silti aamulla samaan aikaan kuin ennenkin. Yöunet jäävät liian lyhyeksi ja kevätväsymys saa vallan. Kevätväsymyksen voi kuitenkin voittaa.

Aurinko väsyttää

Aurinko paistaa pitkästä aikaa, kesälomakin lähestyy, linnut laulavat ja päivä on pidempi.

On vaikeaa kuvitella, että ihana aurinkomme voisi väsyttää meitä tavallista enemmän. Niin asia kuitenkin on. Valoisa aika pitenee keväällä ja se vaikuttaa siihen, että illan tunnit venyvät. Ulkona ollaan pidempään ja nukkumaanmenoa venytetään. Keväällä unihormoni melatoniinin määrä vähenee elimistössämme ja mielialaa nostava serotoniini lisääntyy. Uni jää vähäiseksi ja valon vuoksi myös normaalia katkonaisemmaksi, aamulla väsyttää.

Elimistö tottuu valoon muutamien viikkojen aikana ja kun valon määrä edelleen lisääntyy, se helpottaa kevätväsymystäsi. Saatat myös huomata itse, että tarvitset unta enemmän.

Osalle meistä silmän kautta tuleva valo on keväällä liian voimakasta. Se voi aiheuttaa ylimääräistä levottomuutta ja jopa kipua. Nämä oireet kun lisätään unettomuuteen, voi kevätväsymys muuttua pahimmillaan jopa masennukseksi. Kevätmasennus on muita yleisempi yli 40-vuotiailla naisilla.

Selätä kevätväsymys

Paras keino selättää kevätväsymys on säännölliset, hyvä yöunet. Jokainen aikuinen ihminen tarvitsee unta vähintään 7-9 tuntia yössä. Unirytmistä kannattaa pitää kiinni. Muita hyviä itsehoitokeinoja kevätväsymykseen ovat liikunta ja sosiaalinen aktiivisuus. Älä jämähdä kotiin ja väsy entisestään. Käy ystävien kanssa kävelylenkillä tai ostoksilla. Rentoudu joogalla tai hyvällä ruualla. Muista hyötyliikunta. Keväällä on mainio tilaisuus aloittaa joku uusi liikuntalaji ja saada väsymyksen tilalle jotain muuta ajateltavaa. Kokeile erilaisia liikuntavaihtoehtoja ja löydä itsellesi sellainen liikuntamuoto, joka inspiroi sinut liikkeelle väsymyksestä huolimatta. Pian huomaat liikunnan piristävän vaikutuksen. Muista kuitenkin rauhoittaa illat, sillä liian lähellä nukkumaanmenoa harjoitettu liikunta voi hankaloittaa unensaantia.

Kevätväsymyksen selättämiseksi voit lisätä myös vitamiinien syöntiä, esimerkiksi nauttimalla entistä enemmän marjoja ja hedelmiä. Keväällä olisi hyvä saada runsaasti D-vitamiinia, sillä sen puutos voi myös vaikuttaa mielialaan. D-vitamiinin määrä kun on yhteydessä serotoniinin ja dopamiinin muodostumiseen. D-vitamiinia saat esimerkiksi kalasta, d-vitaminoiduista maitotuotteista ja purkista.

Lue myös: Jatkuva väsymys? Varmista näiden vitamiinien saanti

Kevätväsymyksen pikkuhiljaa väistyttyä, saat taas uutta energiaa auringosta ja voit hyvillä mielin nauttia kesän odottelusta.

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit