xxx

Tekeekö mieli jotain terveellistä hyvää? Tässä herkulliset mutta terveelliset jälkkäri- tai välipalareseptit:

Banaaniletut paistovinkki

Banaaniletut 

Tympiikö tutut ja turvalliset välipalat?  

Monesti terveellisiä valintoja intoutuessaan tutkimaan tulee valittua kaikista terveellisintä, vähärasvaista tai vähäsokerisinta – mutta samalla unohtaen, että ei edes pidä maitorahkan mausta. Kiireisenä, hektisenä ja stressaavana työpäivänä monelle helpoin tapa on noudattaa jonkun toisen suunnittelemaa päivän ruokamenuta – mahdollisesti vähän turhan tarkkaan grammoineen ja yksitoikkoisine lähteineen. Päivästä toiseen samoja välipaloja omaa mielikuvitusta käyttämättä maitorahkat ja raejuustot tulevatkin aika nopeasti korvasta, jos toisestakin, ulos.  

Oleellisinta kuitenkin aina olisi, että ruokavalio koostuisi monesta eri ravintoaineesta. Toisin pääasia on, että ruokailu olisi monipuolista. Monipuolinen syöminen takaa myös riittävän vitamiinien ja kivennäisaineiden saannin. 

Jos suomalaiset syövät keskimäärin vähän vajaa 300 grammaa kasviksia päivittäin, mutta tykkäämme hedelmistä ja sokerihampailla varustetut yksilöt eivät saa makeanhimoansa kadotettua maitorahkalla ja mehukeitolla, voisivatko banaaniletut viedä mennessään sekä nälän että herkkuhimon? 

Lettujen valmistusaika on n. 30 min. 

Ainekset:

  • 2 kananmunaa
  • 1 kypsä banaani 
  • 1/2 tl leivinjauhetta 
  • paistoon öljyä  

Muussaa banaani haarukalla. Sekoita sitten kaikki aineet sauvasekoittimella keskenään. Kuumenna rasva lettupannulla. Kaada pannulle lettutaikinaa. Voit paistaa lettupannulla 4-7 lettua samanaikaisesti. Paista molemmilta puolilta kullanruskeaksi. Tarjoile marjojen, hunajan ja mustikkaisen proteiinijäätelön kanssa. 

Paistovinkki: banaanilättyjen paisto ei ole helpoimmasta päästä, mutta muutaman yrityksen jälkeen jauhottomien lettujen paisto onnistuu kyllä! Paista monta pientä lettua (ainakin 3-4) samaan aikaan pannulla, niin letut eivät pala niin herkästi.

Lue myös: terveellinen ruokavalio kiteytettynä.

Maidoton mustikkainen proteiinijäätelöMustikkainen proteiinijäätelö

Jäätelön sanotaan olevan lähtöisin Välimereltä. Tiesitkö?

Kreikan jumalten jälkiruokia valmistettiin hedelmämehuista ja Olympos-vuorelta tuodusta lumesta. Jäätelön valmistukseen tarvittavaa jäätä säilytettiin kaivoissa. Kuitenkin myös mehun ja jään yhdistelmä ei ole ainoastaan ollut Välimerellä käytössä, nimittäin on osviittaa, että kiinalaiset tekivät samaa. Marco Polon kerrotaan kuljettaneen jäätelön reseptin Venetsiaan, jonka jälkeen italialaiset keksivät sekoittaa jääjuomaan maitoa ja kermaa.

Suomessa jäätelön teollinen valmistus käynnistyi 1930-luvulla. Vuonna 2012 suomalaiset söivät jäätelöä reilut 12 litraa per henkilö.

Jäätelön tunnelma liittyy vahvasti kesään, auringonpaisteeseen ja veden liplatukseen. Muihin tilanteisiin, kuten arjen herkkuhetkiin, voisikin testata tätä jäätelön kaveria:

Ainekset:

  • Pirkka smoothie-hedelmäsekoitus 1 annospussi (maku mansikka-pensasmustikka-banaani)
  • Neljä kypsää banaania
  • Jäisiä mustikoita tai pensasmustikoita 2-3 dl
  • 0,5 dl Fastin Natural proteiinijauhetta (banaaninmakuinen) tai muuta vastaavaa.

Valmistus:

  • Viipaloi banaanit. Pakasta viipaleita 4-5 tuntia.
  • Laita banaaniviipaleet tehosekoittimeen soseutumaan. Lisää jäiset mustikat. Lisää proteiinijauhe. Sekoita ainekset tasaiseksi.
  • Jos kaipaat niin sanotusti vahvempaa massaa, voit pakastaa jäätelön hetkeksi vielä tässäkin vaiheessa.

Tarjoile banaanilettujen kanssa ja nauti!

Lähteet:
ruokatieto.fi

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Miia Roine Ravintovalmentaja

Kokonaiskuvaa huomioonottava amatööritriathlonisti, jonka taskuista löytyy kikkoja niin ravitsemusmuutoksen mentaalipuoleen sekä käytännön puolen erityisosaamiskorteista: suolistovaivoista, kehonkoostumuksen muokkauksesta sekä diabeteksesta. Oma ykköstyypin diabetes on valttikortti - sillä diabeetikon ruokavalio on ihanteellinen kaikille.

image description

Kokeile 3 päivää kuntosalia ja ryhmäliikuntaa

Kokeile kuntosalia ja ryhmäliikuntaa kolme päivää veloituksetta. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.

Nimi
Etunimi:
Sukunimi:

Puhelin

Sähköposti

Keskus