xxx

Yhä useampi meistä harrastaa hyötyliikuntaa kävellen tai pyöräillen lähes päivittäin. Työmatkapyöräilyn vaikutuksia terveyteen on hiljattain tutkittu: se voi vähentää sairauksia ja pidentää elinikää. Myös työmatkakävely kannattaa, mutta vaikutukset eivät ole yhtä suuria kuin pyöräiltäessä. Yle uutisoi aiheesta viime keväänä. Viimeistäänkin säiden kylmetessä useat meistä kuitenkin laittavat pyöränsä talviteloille, ja jatkavat fillarointia taas keväällä auringoin sulattaessa teiden pinnat. Eivät kuitenkaan kaikki, sillä jotkut säästä huolimatta nousevat päivittäin fillarinsa selkään.

Näin tekee myös Hiekkaharjussa ryhmäliikunnanohjaajana toimiva Terhi Nieminen. Haastattelin Terhiä ja seuraavaksi kerron hänen ajatuksiaan ympärivuotisesta työmatkapyöräilystä.

Hyötyliikuntaa työmatkapyöräilemälläTerhi löysi pyöräilyn polvivaivojen alettua vaivata 

”Olen 48-vuotias, perheeseeni kuuluvat mies ja kaksi aikuisikäistä poikaa. Työskentelen sairaanhoitajana sekä olen ohjannut kolmisen vuotta ryhmäliikuntatunteja. Ohjaan pääasiassa sisäpyöräilyä ja crossingia, mutta myös lihaskuntotunteja mm. circuitia ja kahvakuulaa. Säännöllisemmästä liikunnasta innostuin vasta “aikuisiässä”, kun pojat aloittivat koulunkäynnin. Aloitin hölkästä. Pian lenkit pitenivät ja kunto kasvoi. Nyt olen juossut parikymmentä puoli- ja täysmaratonia. Polvivaivojen vuoksi jouduin luopumaan rakkaasta juoksuharrastuksesta, mutta sen tilalle löysin pyöräilyn. 

Liityin jo juoksuharrastukseni aikana Hiekkaharjun Foreveriin, joka silloin oli nimeltään Crossi. Sieltä löysin sisäpyöräilyn, joka vei minut mukaansa. Nautin spinningistä suunnattomasti vielä tänäkin päivänä. Liikunta on minulle elämäntapa, joka kuuluu jossain muodossa jokaiseen päivään. Omien ohjaustuntien jälkeen jään usein myös tekemään omat harjoitukseni. En koe sitä rasitteena, joka on vain tehtävä, vaan energiaa ja hyvää oloa tuottavana. Liikuntatapa on ollut muutos, joka on kannattanut ja jota en ole katunut.”    

Työmatkapyöräilystä innostuminen liikunnan myötä

”Työmatkapyöräilystä innostuin samoihin aikoihin, kun aloitin säännöllisemmän liikuntaharrastukseni. Koen että kävely on hidasta. Pyörällä pääsee helpommin ja nopeammin perille. Ei tarvitse odotella bussia tai junaa, ei etsiä autolle parkkipaikkaa tai maksaa parkki- ja bussimaksuja. Työmatkani kuitenkin sen verran lyhyt, ettei bussilla kannattaisi edes mennä. Alkuun en pyöräillyt talvisin, koska hieman pelkäsin liukkaalla ajoa. Mutta noin 7-8 vuotta sitten hankin nastarenkaat “normipyörään”, jolloin ei tarvinnut pelätä kaatumista niin paljon. Reilu vuosi sitten hankin “läskipyörän”, joka mullisti minun talviajoni. Renkaat ovat kuin mopossa – hangessa ajo ei tuota ongelmia. Voi lähteä matkaan, vaikka olisi satanut lunta reilumminkin. Samalla tulee oltua ulkona sekä liikuttua ennen ja jälkeen työpäivän. Pyöräily antaa energiaa tulevaa työpäivää varten, kun muuten tulee istuttua työpäivän aikana paljon paikoillaan.”    

Viikossa kilometrejä kertyy paljon hyötyliikunnasta nauttien 

”Viikossa työmatkoihin kertyy kilometrejä noin 75 km. Tämän lisäksi pyöräilen vapaa-ajallani paljon varsinkin kesäisin. Pyörä on minun “bemarini”, jolla liikun paikasta A paikkaan B. Esimerkiksi kauppareissulle ja 30 kilometrin säteellä oleviin työkoulutuksiin pyöräilen. Työmatkapyöräilystä tulee huomaamatta hyvää hyötyliikuntaa päivä- ja viikkotasolla. Samalla näkee myös uusia maisemia, jos menee eri reittiä. Välillä onkin tosiaan kiva mennä uutta reittiä töihin. Mulle on työkaverit sanonut muutaman kerran, että mene Porvoon kautta kun työmatka on niin lyhyt! Niin yllytyshullu en kuitenkaan ole ollut.” 

Vinkkejä työmatkapyöräilystä kiinnostuneille

”Suosittelen työmatkapyöräilyä varsinkin jos työmatka alle 20 km päivässä. Voit alkuun kokeilla ajaa vain toiseen suuntaan pyörällä. Pian huomaatkin, että molemmat suunnat taittuvat pyörällä. Löydät pyöräilystä ehkäpä uuden harrastuksen, jota teet myös vapaa-ajallasikin. Toimiva pyörä on tärkeä: jarrujen, soittokellojen ja valon pitää toimia. Pyörän huoltaminen myös tärkeää, jotta se pysyy toimivana. Verrattuna auton huoltoon se on kuitenkin helppoa. Viikoittain on hyvä tarkistaa rengaspaineet, ketjut (ja öljytä tarvittaessa) ja mahdollisesti pestä pyörä. Kunnollinen huolto on hyvä tehdä kerran vuodessa pyöräliikkeessä tai vastaavasti itse, jos osaamista löytyy.”

Tyomatkapyöraily onnistuu hyvillä renkailla.

Vinkkejä talvipyöräilyyn tai huonolla säällä ajamiseen

”Valitse vedenkestävät vaatteet, hyvät käsineet ja käytä kypärää. Jos ajat talvella nastarenkaat ehdottomat, jotta ei tarvitse pelätä kaatumista. Huomioi, että sinut nähdään (valot, heijastimet) ja että myös itse näet eteenpäin. Etuvaloon kannattaa siis satsata, vaikka se maksaisikin hieman enemmän. Oma turvallisuus ensisijainen: varaa tarvittaessa riittävästi aikaa, jotta matka taittuu turvallisesti.” 

Lopuksi Terhi tiivistää: ”Suosittelen lämpimästi työmatkapyöräilyä. Tee siitä jokapäiväinen tapa, et tule katumaan!” 

Kiitos Terhille haastattelusta! 

Piditkö artikkelista?
Tykätty 5 kertaa
image description
Niina Aaltonen Ryhmäliikuntaohjaaja

Liikunnanohjaaja (AMK) & koulutettu hieroja. Opintoja myös liikuntalääketieteestä, valmennuksesta ja fysioterapiasta. Foreverillä ohjaan ryhmäliikuntaa, ja harrastan vapaa-ajalla judoa, nyrkkeilyä ja luonnossa liikkumista.