Mitä liikkuvuudella tarkoitetaan? 

Liikkuvuudella tarkoitetaan kehon nivelten liikelaajuutta. Liikkuvuus on yksilöllistä, riippuen nivelten liikkuvuudesta, lihasten ja niveltä ympäröivien kudosten venyvyydestä. Yksilölliset ominaisuudet, kuten perimä, ulkoiset olosuhteet, ikä, hormonaaliset ja hermostolliset tekijät vaikuttavat liikkuvuuteesi.  

On olemassa passiivista ja aktiivista liikkuvuutta: 

Aktiivisella liikkuvuudella tarkoitetaan liikelaajuutta, mikä saavutetaan omalla lihasvoimalla ilman apuvälineitä. Aktiivinen liikkuvuus on liikettä, jonka pystymme tekemään vain tahdon avulla. Tästä esimerkkinä, kuinka syvälle pystyt menemään kyykkyyn, ilman että selkäsi pyöristyy? Tai pystytkö suoristamaan kädet suoraan kohti taivasta ilman, että sinun tarvitsee koukistaa kyynärpäitä ja hartiat eivät nouse korviin? Jos aktiivisen liikkuvuuden kanssa on ongelmia, saattaa olla, että kyse on enemmänkin heikoista kuin jäykistä lihaksista. 

Passiivisella liikkuvuudella tarkoitetaan taas liikelaajuutta, mikä saavutetaan ulkopuolisen voiman avulla. Passiivinen liikkuvuus vaatii jonkin ulkoisen apuvälineen, josta saa vastusta ja asentoon pääsee näin syvemmälle. Seinä, lattia, tuoli tai esimerkiksi ohjaaja/treenikaveri voivat toimia vastuksena. Passiiviset venytykset tulee tehdä kuitenkin hallitusti ilman että johonkin alkaa sattua. 

Hyvä liikkuvuus

Hyvä liikkuvuus antaa mahdollisuudet harjoitella monipuolisemmin. Hyvä liikkuvuus mahdollistaa laajat liikeradat ilman kovaa lihastyötä, koska kudosten aiheuttama vastus on vähäistä. Kireydet estävät monesti liikkeiden suorittamisen. Liikkeitä ei pidä runnoa väkisin, kipua ei saa tuntua, vaan liikkeet tulee tehdä oman liikkuvuustason rajoissa.

Onneksi liikkuvuutta voi parantaa säännöllisellä harjoittelulla. Hyvä liikkuvuus ei pelkästään edesauta harjoitteluasi vaan helpottaa myös arkea ja auttaa sinua ylläpitämään sekä kannattelemaan itseäsi jokapäiväisessä elämässä. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän liikkuvuuden lisääminen kannattaa. Liikkuvuutta olisi hyvä ylläpitää jatkuvasti – lisää liikkuvuusharjoitukset treeneihisi omana treenikertana ja muiden treenien yhteyteen. Harjoitteet ennen treeniä vievät aikaa vain vähän. Ota ne rutiiniksi. Samalla tavalla kuin alkulämmittely ja loppujäähdyttelyt kuuluvat treeneihisi, kuuluvat liikkuvuusharjoitteetkin.
 

Miten kehität liikkuvuuttasi?

Lisää siis säännöllinen liikkuvuusharjoittelu muun treenin yhteyteen, alkuverryttelynä ja loppuverryttelynä. Samalla tavalla kun alkulämmittely ja loppujäähdyttely cardio-laitteilla (crosstrainer, kuntopyörä, juoksumatto yms.) on luonnollista tehdä ennen treeniä, on myös yhtä tärkeää tehdä liikkuvuusharjoittelut ennen ja jälkeen treenin. Ota liikkuvuusliikkeet rutiiniksi, totuta itsesi tekemään avaavat liikkeet aina ennen ja jälkeen treenin. Suorituksesi paranevat, liikkeiden teko helpottuu ja monipuolistuu, ryhdin ylläpito parantuu.

Yksi isoimmista ongelmista nykypäivänä onkin niska-hartia seudun ongelmat, olkapäät työntyvät eteen, keskivartalon lihasten kannatus ja ryhdin ylläpito heikkenee, ollaan selkä kumarassa ja keskivartalossa ei ole pitoa. Tietokoneet, ipadit ja älypuhelimet saavat meidän olemaan olkapäät kumarassa ja pää epäergonomisessa asennossa useita tunteja päivässä. Tee vastaliikkeitä! Kun otat liikkuvuusharjoitteet mukaan treeneihisi, ne varmasti kantautuvat myös arkeesi muistuttamaan hyvästä ryhdistä ja kehon sekä keskivartalon kannatuksesta.  

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa liikkuvuusharjoitteita. 

Jos omatoiminen liikkuvuusharjoittelu on haastavaa tai et keksi miten sitä harjoittaisit, kokeile esimerkiksi Fustra-harjoittelua.

Nyt saat Fustra-näytetunnin tarjoushintaan 35 €!

Fustra-harjoittelulla tähdätään:

  • ryhdin aktiiviseen parantamiseen 
  • lihaksiston hallinnan kehittämiseen 
  • liikkeiden puhtaisiin suorituksiin 
  • oikeaoppiseen hengitystekniikkaan 
[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Jasmine Nygren Personal Trainer

Kisakallion urheiluopiston käynyt liikuntaneuvoja ja personal trainer, työskentelen Forever Töölössä Personal trainerina ja ryhmäliikunnanohjaajana. Koen tärkeäksi edistää ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Haluan tuoda ihmisille hyvää oloa liikunnan kautta.

image description

Fustra - haluan tietää lisää

    Kokeile Fustraa vain 35 €.

    Nimi

    Puhelin

    Sähköposti

    Haluan lisätietoja FustrastaHaluan Fustra-näytetunnin 35 €

    Olen jäsenEn ole

    Keskus

    Viimeisimmät artikkelit

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!