Kolme supertärkeää ravintovinkkiä, jotka eivät ole itsestäänselviä.

Lihas ei kasva salilla

Selitän asiakkailleni monesti asian piirtäen: tässä olet sinä kuntosalilla, ja tässä teet hauiskääntöä. Eli tämä tässä on hauislihas. Kun väännät hauiskääntöä, sinun lihakset karkeasti sanottuna menevät rikki. Lihakseen tulee siis pienenpieniä mikrosoluvaurioita, ”haavoja”, jotka eivät ole silmin nähtävissä.

Proteiini taas on vähän kuin laastari, joka kiinnittyy haavaan, aina vähän pulleasti. Levon aikana laastari vähän kuin sulaa. Uusien salitreenien koittaessa viikosta toiseen haavat paikkaantuvat kerta toisensa jälkeen laastareilla, aina vähän pulleammin. Hetken päästä lihaksen pinta onkin oikeanlaisen ravinnon ja levon ansiosta korkeammalla kuin alun perin – lihas on siis kasvanut.

Lihaksen kasvu perustuu siis pyhään kolminaisuuteen: itse lihaskuntoharjoitteluun, oikeanlaiseen ravintoon ja riittävään lepoon sekä palautumiseen.

Lihas ei kasva energiavajeella

Periaatteessa lihaksen kasvu energiavajeellakin on mahdollista, varsinkin jos puhutaan kuntosalilla aloittelevasta henkilöstä. Kehonkoostumus muokkaantuu rasvanpoltossakin, eli lihas voi tosiaan aloitusvaiheessa kasvaa samalla kun mennään niin sanotuilla miinuskilokaloreilla. Mutta, jos ruokavaliossasi on tarkoituksellinen energiavaje, tavoitteena todennäköisesti on polttaa rasvaa, eikä kasvattaa lihasta.

Lihasmassan kasvu tarvitsee energiaa enemmän kuin kulutat, vähintään noin +500 kcal.

Energiavajeen yhdistäminen kuntosaliharjoitteluun on toki sen kannalta järkevää, että lihas vähintäänkin pysyy yllä, samalla kun rasva palaa.

Kokeile 3 päivää kuntosalia

Treenaa Foreverilla 3 päivää maksutta.

Hyödynnä etu »

Kaikista lisäravinteista ei ole tutkitusti hyötyä

Perusruokavalio on aina kaikista tärkein.  Ruokavalio on loppujen lopuksi yksinkertainen asia: riittävästi ja monipuolisesti, usein ja omaan makuun sopivaa ruokaa syömällä pääsee pitkälle. Kuitupitoista hiilihydraattia, proteiinia, väriä sekä rasvaa yhdistelemällä, ja näiden eri lähteitä käyttämällä, saa monipuolisia aterioita. Vasta perusasioiden ollessa kondiksessa voidaan katsoa lisäravinteiden tarpeellisuutta.

Vaikka osasta lisäravinteita voikin olla ruokavalion täydentämisessä hyötyä, osa päinvastaisesti on todettu tarpeettomiksi ja hyödyttömiksi. Lihasmassan kasvun kannalta esimerkiksi glutamiini on todettu hyödyttömäksi.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Ajankohtaista

image description

Kokeile 3 päivää kuntosalia

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta liikuntakeskuksessamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!