Avocado, tuo rasvainen suomalaisten sydämiinkin tiensä löytänyt hedelmä, ansaitsee kaikki kehut. Monet syövätkin avocadoja säännöllisesti päivittäin, koska niiden sisältämä rasva on ihmiskeholle hyväksi. Kehomme nimittäin tarvitsee myös rasvaa toimiakseen optimaalisesti ja avocadosta saamme juurikin hyvää rasvaa.

Avocado on keski-amerikkalainen hedelmä, jonka sisällä on iso kivi. Avocadon hedelmäliha on kypsänä pehmeää, kullankeltaista sekä kermaista. Avocado sisältää paljon esimerkiksi kaliumia sekä B-, E- ja K-vitamiinia. Sadassa grammassa avocadoa on yli 19 grammaa rasvaa. Suurin osa rasvasta on kertatyydyttymätöntä. Tyydyttynyttä rasvaa siinä on noin neljäsosa päivän saantisuosituksista.

Monipuolinen avocado

Jotkut syövät avocadot sellaisenaan, toiset eivät pidä sen rasvaisesta koostumuksesta. Jos kuulut jälkimmäisiin, älä jätä avocadoa pois ruokavaliostasi. Pilko avocado ja nauti se yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa esimerkiksi leivän päällä, salaatissa tai heitä se tehosekoittimeen ja pyöräytä siitä terveellinen smoothie. Avocadon maku on varsin neutraali, joten sitä ei edes huomaa muiden aineiden joukossa smoothiessa. Saat näin kuitenkin avocadon hyvät rasvat hyödynnettyä.

Neutraalin avocadon kanssa voi kokeilla vahvojakin makuja, jolloin makujen yhdistelmä on erittäin toimiva. Kokeile vaikka katkarapujen, verigreipin, ja majoneesin yhdistelmää. Tämä vie kielen mennessään. Avocadosta voi tehdä myös guacamolea tai erilaisia dippejä.

Avocado -smoothie

Avocado smoothien pohjaksi

Avocado on loistava pohja smoothielle. Se sopii erityisesti vihersmoothien pohjaksi, mutta sitä voi lisätä myös marja- ja hedelmä-smoothien joukkoon neutraalin makunsa vuoksi.

Lime-avocado -vihersmoothie:

  • 3 dl vettä
  • 1 avocado
  • limen mehua
  • kourallinen pinaattia
  • kourallinen lehtikaalia
  • hunajaa
  • inkivääriä

Halkaise avocado, poista kivi ja kaavi lusikalla avocadon sisus veden joukkoon tehosekoittimeen. Lisää limen mehu, pinaatti ja lehtikaali joukkoon ja pyöräytä. Laita hieman hunajaa ja pieni pala inkivääriä joukkoon. Maista. Jos kaipaat enemmän makeutta, lisää hunajaa tai vaikkapa puolikas banaani smoothien joukkoon.

Avocado on tutkitusti hyvä sydämelle ja vastustuskyvylle sekä lieventää esimerkiksi niveltulehdusta. Avocadosta saa paljon energiaa ja se auttaa pitämään sinut kylläisenä pidempään. Avocado sopii välipalaksi sellaisenaan esimerkiksi banaanin tilalle. Tätä monipuolista hedelmää ei kannata jättää kaupanhyllylle, koska sitä voi käyttää niin monin eri tavoin.

Avocadoja voi syödä ympäri vuoden. Raa’an avocadon voi kypsyttää esimerkiksi banaanin kanssa samassa muovipussissa. Kypsän avocadon tunnistaa painamalla sen tyvestä. Jos pinta antaa periksi hieman, on avocado kypsä. Kypsyyden voi varmistaa myös poistamalla kannan ja tarkistamalla avocadon värin.

Suosittelemme myös

 

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Ajankohtaista

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!