Mitä eroa on paikkaharjoittelulla ja kiertoharjoittelulla? Mitä tarkoittaa lyhyt sarja? Tämän artikkelin tarkoitus on avata joitain kuntosaliharjoitteluun liittyviä termejä sekä niiden merkitystä itse harrastuksessa. Jos pohdit kuntosaliharrastuksen aloittamista, tällä tietopaketilla pääset alkuun!

Toisto

Toisto tarkoittaa minkä tahansa liikkeen yhtä suoritusta, esimerkiksi yksi punnerrus on yksi toisto. Kun toistoja tehdään useampi peräkkäin, puhutaan sarjasta.

Sarja

Sarja peräkkäisiä toistoja ilman taukoa. Perusperiaate on, että mitä painavampia painoja käytetään, sitä vähemmän yhdessä sarjassa on toistoja. Jos sarjassa on pieni määrä toistoja (n. 1–5), kutsutaan sitä lyhyeksi sarjaksi. Jos taas sarjassa on paljon toistoja (yli 15), kutsutaan niitä pitkiksi. Yhtä liikettä tehdään
aina useampi sarja, tyypillisesti kolmesta viiteen, niin että jokaisen sarjan väliin tulee palautus.

Palautus

Sarjojen välillä pidettävä tauko. Mitä raskaampi vastus (painavammat painot), sitä pidempi tauko yleensä pidetään sarjojen välissä. Palautusten pituus voi siis vaihdella puolesta minuutista useampaan minuuttiin.

Paikkaharjoittelu

Paikkaharjoittelu tarkoittaa sitä, että tehdään ensin yhden liikkeen kaikki sarjat taukoineen yhdessä paikassa, jonka jälkeen siirrytään toisen liikkeen suorittamiseen. Esimerkiksi ensin tehdään kolme sarjaa kyykkyjä, jonka jälkeen siirrytään selkäsoutuun. Paikkaharjoittelu on yksinkertaisuutensa vuoksi helppo tapa aloittaa kuntosaliharjoittelu.

Kiertoharjoittelu

Kiertoharjoittelu puolestaan tarkoittaa sitä, että liikkeet tehdään kierroksittain. Jos kierroksessa on esimerkiksi kuusi liikettä, jokaisesta liikkeestä tehdään yksi sarja ja vasta kun koko kierros on tehty, pidetään tauko. Kierroksia tehdään vaihtelevasti sen mukaan, kuinka monta liikettä yhdessä kierroksessa on. Kiertoharjoittelu on tehokasta myös painonpudotuksessa, sillä se pitää sykkeen korkealla.

Patteriharjoittelu

Patteriharjoittelu muistuttaa kiertoharjoittelua. Yhdessä ”patterissa” on tyypillisesti 2–5 liikettä, esimerkiksi askelkyykky, ojentajapunnerrus ja vatsarutistus. Jokaista liikettä tehdään tietty määrä (esim. 12 toistoa per liike) ja kierros uusitaan n. 2–4 kertaa. Tauon voi pitää esimerkiksi aina jokaisen kierroksen
lopussa. Tämän jälkeen siirrytään seuraavaan liikepatteriin, jossa on eri liikkeet. Patteriharjoittelusta saa halutessaan todella vauhdikkaan ja tehokkaan treenin.

Vinkki: Jos olet aloittamassa kuntosaliharrastusta, hyödynnä salien ammattitaitoista henkilökuntaa. Ohjaajan kanssa voitte laatia tavoitteidesi mukaisen kuntosaliohjelman ja tutustua yhdessä liikkeiden turvalliseen suoritustapaan. Kuntosalin starttikurssi on myös helppo tapa aloittaa salilla käyminen, sillä toiminta on valvottua ja ohjaaja on paikalla antamassa neuvoja.  Tutustu myös sivuillamme ensimmäinen kerta kuntosalilla -infopakettiin >>

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!