Kesä on ihanaa aikaa ottaa rennosti, ladata akkuja, levätä ja herkutella. Kuuluu asiaan, että nautintojen määrä kasvaa lomaillessa ja leppoisista kesäpäivistä nauttiessa. Paluu arkeen ja terveellisiin rutiineihin on kuitenkin käsillä. Tässä muutamia ohjeita siihen, miten onnistut ja pysyt vauhdissa seuraavaan kesään saakka.

Maltti on painonpudotuksessakin valttia

Tiedätkö jo, miten aiot liikkua ja kuinka usein? Jos olet jo päättänyt lisätä liikuntaa ja parempaa oloa, niin hienoa! Jos olet viettänyt kesää enemmän rentoutumisen ja nautiskelun merkeissä kuin hikisykkeissä, niin alussa maltti on todellakin valttia. Vaikka olisit superinnostunut ja motivoitunut ja vaikka treenikamppeetkin olisivat jo ostettuina, niin tässä kohtaa on hyvä hieman himmata vauhtia.

Usein tauolta palaaville kuntoilijoille käy niin, että into ja tahto ylittävät kehon palautumiskyvyn ja yleisen jaksamisen. Tästä saattaa seurata monenlaisia harmeja, kuten erilaisia ylirasitustiloja, rasitusvammoja, loukkaantumisia ja motivaation lopahtamista.

Pääset varmemmin perille, kun kiirehdit hitaasti. Se tarkoittaa, että tauon jälkeen paluu liikunnan pariin on hyvä aloittaa määrätietoisesti mutta hosumatta ja liikaa ahnehtimatta. On hyvä edetä vaikka siten, että ensimmäisellä viikolla liikutaan tavoitteellisesti yksi kerta, seuraavalla viikolla kaksi ja kolmannella kolme. Liikuntakertojen lisäksi lisätään vähitellen myös liikunnan tehoa. Näin kehosi lisäksi mielesikin ehtii sopeutua paremmin vauhdikkaampaan menoon. Kiirehdi siis hitaasti ja pienin askelin, mutta eteenpäin!

Käytännön vinkkejä

Kun olet päässyt alkuun ja saanut rutiinin säännölliseen liikkumiseen, voidaan aloittaa tarkempien tavoitteiden tarkastelu ja keinot niiden saavuttamiseksi. Monille tämä tarkoittaa kesän aikana hankitun 2–6 ylimääräisen kilon pudottamista. Kuten sanottua, maltti on valttia, joten tälle tavoitteelle kannattaa antaa koko syksy aikaa.

Pelkällä liikunnalla on hankalaa pudottaa painoa. Mutta kun kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia pyritään liikkumalla sopivasti ja muuttamalla ruokailutottumuksia ja elämäntapoja terveellisempään suuntaan, voidaan saada ihmeitä aikaan.  Tässä viisi pointtia, jotka yhdessä lisääntyneen liikunnan kanssa auttavat painonpudotuksessa, palautumisessa ja hyvinvoinnin edistämisessä:

  1. Nuku 7,5-9 tuntia yössä. Riittävä määrä unta parantaa hormonituotantoa, immuniteettia ja aineenvaihduntaa.
  2. Vältä iltaisin asioita, jotka kuormittavat hermostoasi tai ruoansulatustasi. Jätä televisiot, tietokoneet ja älylaitteet pois jo kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Jätä myös raskas iltasyöminen pois. Erityisesti runsas määrä ”iltahiilareita” eli vaikka runsas pasta-annos myöhään illalla sotkee helposti aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan rasvaa varastoivaksi, jolloin kesäkilojen karistaminen vaikeutuu.
  3. Syö kasvikunnan tuotteita paljon. Todella paljon. Salaatit, raasteet, juurekset, vihannekset, marjat, hedelmät ja pähkinät ovat painonpudottajan parhaimpia kavereita. Lisääntynyt kuidun, vitamiinien ja muiden suojaravinteiden saaminen tehostaa palautumista, pitää terveenä ja parantaa yleisesti aineenvaihduntaa rasvanpolton kannalta edullisempaan suuntaan.
  4. Vältä teollisesti tuotettuja ruokia ja leivonnaisia, kuten keksejä, sipsejä, pullaa, pasteijoita, keinomakeutettuja elintarvikkeita ja juomia sekä makeisia. ”Herkuissa” on suuret määrät suolistobakteereille vahingollisia ja tulehdusta edistäviä aineita, jotka häiritsevät painonpudotusta ja vanhentavat solujamme ennenaikaisesti. Kun vaihdat pullan porkkanaan ja mikropitsan avokado-pähkinä-fetasalaattiin, tulevaisuuden minäsi tulee kiittämään tämän päivän sinua vuolaasti.
  5. Ota Personal Trainer avuksesi suunnittelemaan kuntosalitreeniä ja myös tukemaan muutakin toimintaasi arkiliikkumisesta lähtien. Tehkää yhdessä suunnitelma, jossa huomioidaan arkielämän pienet valinnat. Portaat vai hissi? Sipsit vai salaatti? Onko liikkumiselle esteitä tai hidasteita, kuten kipuja, vuorotyö, ruuhkavuodet pienten lasten kanssa tai muuta, johon tarvitset tukea ja perspektiiviä? Osaavan Personal Trainerin kanssa voi keskustella monipuolisesti ja saada uusia näkökulmia hyvinvoinnin parantamiseen ja painonhallintaan elämän eri vaiheissa. Jokaisella meistä on haasteita elämässä, mutta yhdessä niistä selvitään – ja yhdessä on helpompaa myös onnistua.

Mielikuvaharjoittelu

Jos et ihan tarkkaan vielä tiedä, miten aiot liikkua ja harjoitella, niin ei hätää, me autamme. Tärkeämpää on, minkälaista tulosta tai oloa itsellesi tahdot. Usein sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä, mutta omaan vartaloonsa liittyvissä asioissa ihmiset aika usein arvostavat sen päämääränkin saavuttamista.

Luultavasti tahdot solakamman vartalon, kuten moni muukin kesälaitumilta liikunnan ääreen palaava. Myös parempi jaksaminen arjen askareissa kiinnostaa jokaista. Kukapa ei haluaisi kavuta portaita tai ylämäkeä väsymättä?

Ota mukaan mielikuvaharjoittelu, niin saat lisää onnistumisen edellytyksiä tahtotilaasi siivittämään. Mieti joku arkinen haaste, joka tuntuu raskaalta. Onko se kävelyä jossakin tai ehkä jonkun asian nostamista tai kantamista? Mieti, miltä tuntuisi, jos se muuttuisikin kevyeksi. Harjoittelu ei pidä vain painoa kurissa, vaan haastavat asiat muuttuvat helpommiksi.

Laita seuraavaksi silmät kiinni ja kuvittele, miltä näytät peilin edessä hieman myöhemmin, kun olet päässyt liikkumisen vauhtiin. Kuvittele itseäsi edestä, sivulta ja takaa. Seuraavaksi katso itseäsi oikeasti peilistä. Onko toiveittesi mielikuvalla ja oikealla peilikuvalla iso ero? Jos kyse on vain kesäkilojen trimmaamisesta, ei eron pitäisi olla suuri. Muutama kuukausi mukavan liikunnan ja parempien arkirutiinien merkeissä riittää. Jos taas toiveissasi ja nykytodellisuudessa on merkittävä ero, toiveen saavuttamiseen tarvitaan pidempiaikaista muutosta elämäntapoihisi. Niin tai näin, me autamme sinua, oli tavoitteesi ja tahtotilasi mikä hyvänsä.

Tee päätös jo tänään!

Miksi enää odottaa? Tee hyvä päätös ja tule kokeilemaan lähintä Forever-liikuntakeskusta, vaikka jo tänään. Palveluihimme tutustuminen on ilmaista, joten kokeilu on täysin riskitöntä. Sitten vain tuumasta toimeen – ja se ensimmäinen eli tärkein askel on otettu!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit