Inkiväärishotti on superfoodia parhaimmillaan. Valmista itse juoma, joka herättää makuhermot ja tekee monin puolin hyvää. 

Inkivääriä, vettä, sitruunaa ja hunajaa – tehokas ja raikas inkiväärishotti on helppo tehdä ja se on hetkessä valmis. Makunystyrät ja koko kropan herättävä superjuoma pitää sisällään ainesosia, joilla on monia kehoa elvyttäviä vaikutuksia.

Inkiväärin terveysvaikutukset

Inkivääri on äärettömän monipuolinen juurikasvi, joka tunnetaan paitsi syvän mausteisesta maustaan, myös lukuisista terveyshyödyistään. Inkivääri onkin ollut osa ihmisten ruokavaliota ja perinteistä lääkintää jo vuosisatojen ajan eri kulttuureissa ympäri maailman. 

Perinteisesti inkivääriä on käytetty erilaisten tulehdusten, pahoinvoinnin, ruuansulatushäiriöiden, nivelkipujen ja lihaskipujen lievittämiseen. Käyttö on perustunut sukupolvelta toiselle siirtyneisiin kertomuksiin ja kokemuksiin inkiväärin terapeuttisista vaikutuksista. Muun muassa merimiehet ovat jo vuosisatoja sitten ehkäisseet keltaisella juurella matkapahoinvointia. 

Sittemmin inkivääriä on tutkittu paljon, ja yhteenvetoja on tehty sen tulehdusta estävistä, ruuansulastusta edistävistä ja verenkiertoa vauhdittavista taipumuksista. Inkiväärin vaikutukset perustuvat sen sisältämiin yhdisteisiin.

Inkivääri sisältääkin vaikuttavan listan erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka yhdessä tekevät siitä loistavan lisän jokapäiväiseen ruokavalioon. Edellisten lisäksi tämä luonnonlahja pitää sisällään anti-inflammatorisia aineita, jotka vähentävät tulehduksia sekä antioksidantteja, jotka auttavat kehoa neutralisoimaan haitallisia happiyhdisteitä. 

Entäs sitten inkivääri ja flunssa? 

Tutkimukset eivät suoraan tue ajatusta siitä, että inkiväärillä voitaisiin parantaa jo päälle käynyt flunssa. Mutta jotain vaikutusta sillä flunssaan kuitenkin on:

On tutkittu, että lämmittävänä rohdoskasvina inkivääri lisää pintaverenkiertoa, mikä lisää hikoilua, mikä puolestaan saattaa helpottaa kuumeisen oloa. On myös saatu selville, että inkivääri onnistuu nujertamaan muutaman hengitysteihin hakeutuvan flunssaviruksen, mutta jäljelle jää vielä satoja, joihin se ei tepsi. Yhteenvetona voidankin todeta, etttä flunssapöpöjä inkiväärillä ei tapeta, mutta flunssantuskaista oloa sillä saatetaan helpottaa.  

Hunajan terveysvaikutukset

Hunajan osuus inkiväärishotissa on melko vähäinen, mutta sen terveysvaikutukset ovat niin mittavat, että tulkoon ne mainituksi myös tässä yhteydessä. Kuten inkivääri, hunajan hyväntekeväisyys on ollut tiedossa jo vuosisatoja. 

Flunssan yhteydessä hunajaa on käytetty perinteisesti kipeän kurkun hoitoon ja liman irroittamiseen. Etenkin tumma paksu hunaja muodostaa kurkun limakalvon päälle ärsytykseltä suojaavan kerroksen. Hunajalla on myös todettu olevan antibakteerisia vaikutuksia hengitystieinfektioita ja kurkunpäätulehdusta aiheuttaviin pöpöihin ja sitä kautta sillä on taipumusta nostaa myös kehon vastustuskykyä. 

Eikä siinä kaikki, kohtuullisella hunajan käytöllä on havaittu olevan positiivinen vaikutus verenpaineeseen sekä serotoniinin tuotantoon. Hunajaa onkin käytetty perinteisesti unilääkkeenä sen rentouttavien ominaisuuksiensa vuoksi. Inkiväärin tavoin hunaja sisältää myös erilaisia antioksidantteja. 

Ja mikäli inkiväärishotin teosta jää jäljelle hunajaa, voi sitä sipaista myös iholle tuomaan kosteutusta sekä suojaa. Onpa sitä käytetty myös haavojen ja palovammojen hoitoon.    

Inkiväärishotti – helppo ohje 

Inkiväärishottia on saatavilla kaupasta ja kahviloista, mutta sitä on myös helppoa valmistaa myös kotona. 

Voit tuunata inkiväärishottireseptiä itsellesi mieluisaksi lisäämällä juomaan kardemummaa, pienen palan chiliä, appelsiinia, omenaa tai minttua. 

1 sitruuna 

150-200g  pieneksi paloiteltua ja kuorittua inkivääriä

0,75-1l      vettä

2-3 rkl       hunajaa

  1. Kiehauta vesi. 
  2. Lisää veteen inkivääri, sitruuna ja mahdolliset lisukkeet. 
  3. Anna seoksen kiehua noin 5 minuuttia. 
  4. Lisää lopuksi hunaja ja anna seoksen jäähtyä.
  5. Siivilöi inkiväärin palat pois ja viilennä valmis juoma. 

Inkiväärishotti säilyy viileässä noin viikon.

Inkiväärijuoma

Inkiväärijuomaohje on periaatteessa sama kuin edellä, vain ainesosien suhteet ovat erilaiset. Inkiväärijuoma on miedompi kuin shotti. Samoin kuin edellä inkivärijuomaa voi maustaa mieleiseksi lisäämällä siihen vaikka jauhettua kanelia.

1 sitruuna

70 g inkivääriä

1 – 1,5 l vettä

1 rkl hunajaa

  1. Kuori ja raasta inkivääri.
  2. Nostele inkivääri siivilään, jonka alla on lämmönkestävä kulho.
  3. Kaada kiehuva vesi inkivääriraasteen päälle.
  4. Lisää sitruunan mehu ja hunaja vielä lämpimään juomaan.
  5. Anna juoman jäähtyä ennen sen siirtämistä jääkaappiin. 

Juoma säilyy viileässä noin viikon.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit

OSALLISTU ARVONTAAN - VOITA 3 KUUKAUDEN TREENIT!

Täytä yhteystietosi alle ja olet mukana treenien arvonnassa. Arvonta suoritetaan kerran kuukaudessa.