Viikoittaisessa onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!


 

Viikon onnistuja – Sini Keinänen:

Olen aina harrastanut liikuntaa jossain muodossa. Rakkaimpia lajeja ovat olleet jalkapallo, muodostelmaluistelu, ratsastus ja laskettelu. Keväällä 2015 minulta meni selkä hajalle kesken teatteriharjoitusten. Pitkän tutkimusjakson päätteeksi sain tietää, että minulla on lannerangassa rappeumaa, muutama nikamaväli madaltunut ja pari välilevyä pullistunut. Sain ensin kolmen kuukauden liikuntakiellon ja kokonaisuudessaan olin sairaslomalla sekä liikkumatta lähes kahdeksan kuukautta, jonka jälkeen kuntoutus vasta pääsi alkamaan.

Liikuntakiellon aikana turhauduin monia kertoja ja hermot olivat kireällä jatkuvasti. Menevänä ja vauhtia rakastavana jouduinkin yhtäkkiä pysähtymään ja rauhoittumaan, mikä ei myöhemmin ajateltuna ollutkaan huono juttu ollenkaan. Hetken pysähtyminen auttoi rauhoittumaan ja miettimään elämää ja arvoja uudelleen.

Fysioterapeuttini suositteli minulle Fustraa ja päätin kokeilla lajia heti, kun liikuntalupa jälleen irtoaisi. Etsin netistä paikkoja ja löysin Hiekkaharjun Foreverin sitä kautta. Tapasin ohjaajani Aleksin ensimmäisen kerran tammikuussa 2016, laitoimme ruokavalion ensin uusiksi. Aloitin Fustran helmikuussa, kun sain luvan alkaa vähitellen liikkumaan. Ensimmäiset tavoitteet oli saada paino putoamaan ja kehoon lisää liikkuvuutta. Ylipäätään halusin saada itseni jälleen siihen kuntoon, että voisin jälleen vetää luistimet jalkaan ja palata jäälle muodostelmaluistelun pariin. Kausi oli siinä vaiheessa, että ehtisin vielä mukaan. En välttämättä kisoihin enää, mutta seuramme näytökseen ainakin. Eräs yksittäinen tavoite oli osallistuminen Hullun Polkaisu 2016 tapahtumaan Lapissa. Siinä oli edessä 3 päivän aikana pyöräilyä 345 km. Ylläkseltä Norjan Altaan.

Olen saavuttanut tavoitteet pikkuhiljaa. Keväällä pääsin takaisin luistelemaan. Ensin muutama kymmenen minuuttia kerrallaan ja vähitellen aikaa pidennettiin. Kesällä uskalsin aloittaa myös jalkapallon uudelleen. Hullun Polkaisuunkin osallistuin: oma matkani vain katkesi 265 km kohdalla. Tästä sisuuntuneena aion ensi kesänä lähteä matkalle uudelleen.

Fustran ja Aleksin avulla olen myös oppinut, että pienillä askeleilla saavutetaan joskus suurempia tuloksia. Itse olen välillä todella hätäinen, joten on hyvä että Aleksi vieressä muistuttaa tasaisin väliajoin siitä, ettei ole kiire mihinkään.

Kun aloitin Fustran, en pystynyt tekemään selän vuoksi salilla juuri mitään. Oikeastaan yhtään mitään. Pää halusi ja antoi käskyjä, mutta koko muu kroppa taisteli vastaan, selkä kaikista eniten. Pikku hiljaa viikkojen edetessä pystyin tekemään sekä ajallisesti että määrällisesti enemmän harjoitteita. Fustra on tuonut takaisin liikunnan ilon elämääni. Olen nykyään myös energisempi ja ystävät ympärilläni ovat sanoneet, että en ole nykyään niin väsyneen näköinen kuin esim. vuosi sitten. Unenlaatuni on parantunut huomattavasti.

Olen saanut rakkaat harrastukset takaisin elämääni. Toki joudun elämään kaikessa kuunnellen kehoani ja varsinkin sitä, mitä selkä ja selän sen hetkinen kunto sanelee. Mutta pääni ja mieleni ovat paljon paremmassa kunnossa, kun olen saanut jälleen harrastaa.

Olen todella kiitollinen, että sain Aleksin ohjaajakseni. Hän on erittäin ammattitaitoinen ja tieto taitoa löytyy valtava määrä. Ison kiitoksen ansaitsee myös koko Hiekkaharjun Foreverin henkilökunta. Salille on aina kiva mennä, siellä on iloinen ja lämminhenkinen tunnelma, oli klo 6 aamulla tai 21 illalla. Olen löytänyt Fustran seuraksi myös muutaman muun tunnin, joista on ollut hyötyä selän kunnossa pitämiseen.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!