Onnistujat – Anne

Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

Yhtäkkiä kaikki muuttui

Eläkkeelle jäätyäni havahduin siihen, että nyt on korkea hetki tehdä jotain jaksamiseni ja terveyteni eteen. Niinpä aloitin kuntosalitreenaamisen. Ilokseni myös mieheni innostui asiasta. Treeneissä käymisestä onkin tullut viimeisen seitsemän vuoden aikana osa viikkorutiiniani ja tapaa toimia.

Päätin heti alkuun, että treenaamisen olisi oltava suunnitelmallista ja tavoitteellista, joten otin mukaan Personal Trainerin. Hän esitteli minulle Fustran.

Fustra on erinomainen tapa treenata lihaskuntoa ja oppia tunnistamaan, mitä lihaksia minun tulisi vahvistaa ja treenata. Hyvänä lisänä toimivat tavalliset kuntosalitreenit sekä sauvakävelylenkit. Tavakseni tuli myös täydentää salitreeniä puolen tunnin ”kotifustralla”.

Tunsin itseni tosi reippaaksi. Jaksamiseni parani merkittävästi, mikä olikin tavoitteeni. Salilla oli kiva käydä ja siitä tuli mieluisa harrastus.

Salitreenit saivat aivan uuden merkityksen

Viime keväänä astuin kesämökillä hieman huolimattomasti terassin portaalle ja kaaduin istualleni taaksepäin. Oikea pakarani tärähti maassa olevaan kiveen sillä seurauksella, että oikean lantiorenkaan ylä- ja alaramus saivat murtuman. Kipu oli sietämätön, ja jalat – erityisesti oikea jalka – olivat poissa pelistä.

Päädyin päivystyksen kautta sairaalaan ja sieltä kuntoutussairaalan kautta kotiin. Etenin paikasta toiseen kuitenkin verrattain nopeasti, koska olin lihaskuntotreenieni kautta hyvässä fyysisessä kunnossa. Kuntoutussairaalaan ohjaavassa lähetteessä luki: “Pystyy liikkumaan ”pystyrollaattorilla” (Eva-laite), käymään itsenäisesti wc:ssä, nousemaan ja laskeutumaan sekä tuolille että sänkyyn”. Kyykky– ja vatsalihastreeneistä oli ollut apua!

Kipulääkitystä toki tarvittiin, mutta jumppasin fysioterapeutin ohjeiden mukaan aina kun mahdollista. Hän oli erityisen mielissään siitä, kuinka kuinka hyvin pystyin tekemään lantionnoston. Se olikin ollut mieliliikkeeni Fustrassa. Kaatuminen harmitti kovasti, mutta minulla oli valtavasti motivaatiota tehdä kaikkeni kuntoutuksen eteen.

Tarinan ydinviesti on, että hyvä fyysinen kunto on suorassa yhteydessä trauman jälkeiseen toipumiseen. Huomasin heti tapaturman jälkeen, että pystyn auttamaan itseäni ja tekemään asioita:

• Kaaduttuani pystyin käyttämään käsiäni ja punnertamaan itseni ylös portaita sisään ja ylös sohvalle.
• Toipumisvaiheessa pystyin nousemaan vasenta jalkaani sekä vatsalihaksiani käyttäen ylös lattialta ja alas lattialle. Käytin sitä tekniikkaa siihen asti, kunnes pystyin liikuttamaan oikeaa jalkaani itsenäisesti. Aikaa siihen meni noin kolme viikkoa. Reisilihakset olivat tässä avainasemassa.
• Pystyin corea käyttäen nousemaan ja laskeutumaan rollaattorilta wc-tuolille. Se on ykkösasia, kun mietitään itsenäistä liikkumista ja itsensä hoitamista. Se on myös ratkaiseva tekijä siinä vaiheessa, kun lääkäri pohtii, voisiko potilaan päästää jo kotiin.

Moneen otteeseen kävi selväksi, että suurin apu kuntoutuksessani oli se, että olin treenannut säännöllisesti ja lihaksissani oli voimaa. Olen varma siitä, että ilman Catan Fustra-ohjausta en olisi päässyt kuntoutussairaalasta kotiin kahdessa viikossa. Ja nyt, viiden viikon jälkeen, liikun vaivattomasti kyynärsauvoilla kesäpaikkamme vaihtelevassa maastossa. Kipulääkitys on jo tässä vaiheessa pudotettu alle puoleen.

On yllättävän merkityksellistä tajuta, että omiin lihaksiin ja niiden toimimiseen voi luottaa myös kiperissä tilanteissa. Asia muuttuu entistä tärkeämmäksi iän karttuessa ja tasapainon heiketessä.

Kaikki aika ja raha, jotka sijoitan treeneihini ja PT-ohjaukseen ovat sijoitus terveyteen, pärjäämiseen ja hyvään elämään. Treenit jatkuvat syksyllä!

(Kuva yllä on otettu 14 viikkoa onnettomuuden jälkeen)

Kiitos Cata ja Forever!