Mediassa on levinnyt surullinen tapaus, kuinka ylipainoista naista haukuttiin suomalaisella kuntosalilla. Myöhemmin myös moni Iltalehden lukija kertoi lehdelle kurjista kokemuksistaan eri kuntosaleilla.

 Foreverille on ollut aina kunnia-asia, että meillä liikkuu eri kuntoisia asiakkaita toisiaan kannustaen. Asiakaskunta on kaikenikäistä ja -kokoista.

Meillä ei (saa) kiusata.

Vaikka median esiin nostamat tapaukset eivät olleet meiltä, haluamme nostaa tapauksen esille myös sisäisesti. Foreverilla on täysi nollatoleranssi kaikelle kiusaamiselle, haukkumiselle ja selän takana naureskelulle. Tätä ei hyväksytä yhdeltäkään työntekijältä, asiakkaalta eikä vierailijalta.

Käymme tapauksen johdosta toimintamallimme kertaalleen vielä läpi varmistaaksemme, ettei tällaista tapahdu klubeillamme missään olosuhteissa.

Kuka on todellinen sankari?

Jokainen, joka ensimmäistä kertaa astuu kuntosalin kynnyksen yli on voittaja. Kynnys on nimittäin ensimmäisellä kerralla huiman korkea. Taustalla on usein vuosien harkinta ja valtava määrä häpeää omasta ulkonäöstä ja kyvyistä. Jokainen huonokuntoinen on kuntosalille tullessaan pitkään epävarma, pärjääkö. Osaako, jaksaako, pystyykö.

Ajan myötä epävarmuus kasvaa onnistumisten elämyksiksi, ylpeydeksi ja iloksi, mutta mielikuva omista kyvyistä ja peilikuvasta kääntyy hitaammin kuin voimat karttuvat. Suurin este muutokselle on korvien välissä.

Asiakkaamme Heidi Hämäläinen on pudottanut nyt 45 kiloa ja matka jatkuu.

Oma tilanne voi aluksi tuntua toivottomalta, mutta jokainen meistä pystyy painonpudotukseen. Tärkeintä on tehdä päätös, että haluaa muuttaa elämänsä pysyvästi.”

Elämäntapamuutos vaatii uskomattoman määrän itseensä uskomista. Se vaatii unelmia ja sinnikkyyttä. Seuraavalla kerralla kun näet reilusti ylipainoisen tai aloittelijan salilla, katso ihaillen. Kukaan meistä ei ole yhtä rohkea, kuin nämä epävarmuutensa voittaneet.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!

OSALLISTU ARVONTAAN - VOITA 3 KUUKAUDEN TREENIT!

Täytä yhteystietosi alle ja olet mukana treenien arvonnassa. Arvonta suoritetaan kerran kuukaudessa.