Ulkona liikkuminen tekee ihmiselle ihmeitä: raitis ilma virkistää, mieli rentoutuu ja stressinsietokyky paranee. Ulkoilusta saa energiaa päivään, keskittymiskyky paranee, pitkän työpäivän sisäilmassa jaksaa huomattavasti paremmin ja työtehtävistä suoriutumisesta tulee laadukkaampaa. Tee ulkona liikkumisesta osa viikoittaista treeniohjelmaasi!

Yksi tärkeimmistä jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista on uni, tähänkin ulkona olosta on apua. Kun on liikkunut päivän aikana tarpeeksi ulkona, nukahtaa illalla helpommin ja unenlaatukin on laadukkaampaa yön aikana.

Säällä kuin säällä

Näin keväällä ulos lähteminen on miellyttävämpää kuin talvipakkasilla: aamut ovat valoisampia ja ilma lämpimämpi. Kannattaa harrastaa hyötyliikuntaa esimerkiksi ennen töihin menoa – raittiissa ilmassa kävely herättää niin kehoa kuin mieltäkin parhaalla tavalla. Varaa aamuun aikaa ulkoiluun. Voit kävellä osan työmatkasta tai jos matka ei ole liian pitkä, voit hyvin pyöräillä/hölkätä/kävellä reippaasti työmatkasi, samoin myös työpäivän jälkeen kotimatka kannattaa liikkua ulkona.

Vaikka kylmillä ilmoilla on vaikeampi motivoida itseään liikkeelle, suosittelen kuitenkin kokeilemaan. Talvipakkasillakin saat paljon hyötyjä liikkumisesta ja ehkä jopa enemmän tehoja kuin lämpimillä keleillä. Kylmällä ilmalla poltat enemmän kaloreita, sillä keho joutuu tekemään enemmän töitä lämmön ylläpitämiseksi, vahvistat sydäntäsi, kun sydän tekee enemmän töitä veren jakamiseksi koko kehoon sekä olet iloisempi ja energisempi, tähän vaikuttavat ilmassa olevan kosteuden vähyys sekä viileyden stimuloivat ominaisuudet.

Missä kannattaa liikkua?

Epätasaiset maastot ovat parhaita liikkumiseen, sillä ne kehittävät motoriikkaa monipuolisesti, kuten tasapainoa, koordinaatiokykyä ja lihaskestävyyttä. Ylä- ja alamäet, portaat, kivetykset ja erilaiset liikkumispinnat antavat rajattomasti mahdollisuuksia liikkumiseen.

Yksi parhaimpia paikkoja tämän tyyppiseen monipuoliseen harjoitteluun on metsä. Metsässä juoksu tai kävely on myös ystävällistä jaloille, sillä kävelypinnat ovat pehmeitä. Metsässä hengittää puiden ansiosta paremmin, jolloin on miellyttävämpää juostakin. Tietenkin metsän kauniit maisemat ja hiljaisuus rauhoittavat myös mieltä ja antavat positiivista energiaa.

Ulkoilu ja kuntosaliharjoittelu

Voit yhdistää kuntosaliharjoittelun helposti ulkona liikkumiseen. Alkulämmittelyn ennen treeniä voi hyvin tehdä ulkona, kuten myös treenin jälkeisen loppujäähdyttelyn. Toki ulkona saat harjoiteltua yhtä hyvin myös lihaskuntoa oman kehon painolla tai hyödyntäen puita, kiviä, portaita, eri korkuisia tasoja jne. – oikeastaan vain oma mielikuvitus on rajana.

Aloita ulkoilu

Kun kelit paranee, houkuttelee ulkoilmakin enemmän. Jos et ole vielä aloittanut ulkotreenejä, aloita viimeistään nyt!

Haasta itsesi ja lähde liikkumaan ulos aamulla, kokeile vähintään 2 viikon ajan:

  • Aamulla heti herättyäsi juo runsaasti vettä, syö aamupala lenkkiä ennen tai sen jälkeen (kumpi vain itsellesi paremmin sopii). Jos et syö aamupalaa ennen, tee lenkistäsi matalatehoinen, kuten kävelyä rauhallisesti.
  • Tee kevyt hölkkä tai reipas kävely 20-45 minuuttia

Ennen kaikkea hengittele raitista ulkoilmaa ja nauti olostasi!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!