Ratkaisun aika – Helin blogi, osa 6

Tähän asti tapahtunutta:
50-vuotias pitkän linjan lenkkeilijä havahtui ajatukseen, ettei pelkkä lenkkeily riitä. Kuntosalilla käynti ei kuitenkaan hotsittanut. Nyt se hotsittaa piirun verran enemmän, kun paikka on tullut tutuksi ja tuloksiakin alkaa tuntua.

Alkuun kiitos kaikille lukijoille kannustuksesta ja kommenteista.

Normaalitilanteessa sanoisin, että onpa kiva, etten ole ajatusteni kanssa yksin; meitä jahkailijoita riittää. Taputetaan toisiamme olalle, koska me riitämme näin.

Mutta koska ihmisen biologia on toista mieltä, ajattelin ehdottaa, että ryhdistäytyisimme lihaskuntoilun suhteen yhdessä.

Olen tässä asiaa pyöritellessäni tullut siihen tulokseen, ettei ryhdistäytyminen välttämättä edellytä innostumista, lämpeneminen riittää. Oma innostumisasteeni kuntosalitouhuja kohtaan on noussut nyt alun nollasta ehkä kolmeen, ja puhun nyt prosenteista. Kun osuus oli nollassa, en käynyt salilla ja nyt käyn. Yksinkertaista.

Aina viisas tyttäreni oli yhtä suoraviivaisilla linjoilla ehdottaessaan, että lisäisimme lihaskuntoilun ihmisen perustarpeiden joukkoon heti ruuan, juoman, hengitysilman ja unen jälkeen seuraaviin turvallisuustoimenpiteisiin. Sitähän lihaskuntoilu on, vaikkei vaste niin välitön olekaan.

Voimat eivät kasva päivässä, eikä luukato iske illalla, jos salikäynti jäi välistä.

Lihaskuntoilussa tekemisestä saatu palkkio kuin myös kokonaan tekemättä jättämisestä aiheutuva haitta seuraavat viiveellä, jolloin syy- ja seuraussuhteen päättely ei tapahdu vaistonvaraisesti, vaan edellyttää päättelyä ja päätöstä.

Siispä pulinat pois, syödään ja nukutaan hyvin, hengitetään pallean kautta, treenataan lihaksia ja muistetaan pestä myös hampaat.

Saattaahan olla, että se innostuminenkin sieltä vastaan vielä hiipii.

Yhteistyötä kuminauhan kanssa

Sitä odotellessa alkaa olla aika palata alussa asettaamiini tavoitteisiini. Toivoin voimaa joka puolelle, lisää liikkuvuutta sekä selän kuntoon. Jokerina pohjalla oli yksi onnistunut leuanveto ennen joulua.

Voiman tavoittelun suhteen ollaan hyvällä mallilla. Takana on tällä hetkellä seitsemän Personal Trainer Tiinan laatiman kuntosaliohjelman mukaista treenikierrosta. Se on vähemmän kuin mitä valmentaja ehdotti, mutta lähtötilanteeseen verrattuna ihan kelpo suoritus.

Edistystäkin on tapahtunut, sillä olen saattanut ladata jalkoja ja keskikroppaa rassaaviin laitteisiin kymmenen kiloa enemmän painoa kuin ohjelman alussa sovittiin. Penkkipunnerrus levytangolla ja hauiskääntö käsipainoilla tekevät sen sijaan edelleen tiukkaa. Nostelen ensin mainitussa yhä pelkkää tankoa, mutta olen edennyt 15 kg:n tangosta 20 kg:n tankoon, mikä sekin kehitykseksi laskettakoon.

Mutta mikä mukavinta, ennen niin kurittomat polvet, lantio ja kyynärpäät tuntuvat olevan paremmin hallinnassa. Ne eivät enää heilu painojen alla eestaas, vaan tekevät suunnilleen sen, mitä haluan ja se tuntuu mahtavalta!

Ja sitten se leuanveto. Tunnustan, että heitin sen tavoitteeksi enempiä ajattelematta. Onneksi en ajatellut, koska muutoin en olisi rohjennut sitä kokeilla, ja se olisi ollut harmi, sillä se on aivan mahtavaa! Jopa niin mahtavaa, että vetelen leukoja salikäyntien ohella myös kotona. Ja se on iso muutos iltarutiineissani.

Kiitos uuden lajin löytymisestä ei kuitenkaan kuulu itse leuanvedolle eikä edes itselleni, vaan siinä välissä operoivalle ja nimensä vastaisesti avustavalle vastuskuminauhalle. Ilman sitä minä ja leuanveto emme edes tuntisi toisiamme, mutta sen kanssa meillä menee oikein hyvin.

Laskin, että jos vedän tällä hetkellä kuusi kumpparileukaa, vastannee se luonnossa kolmea perusleukaa. Ja jos laskin väärin, niin yksikin riittää, joten tavoite saavutettu laskennallisesti. En ole rohjennut kokeilla, pitääkö päätelmä paikkansa, enkä aio kokeillakaan ennen joulua, koska nautin leukojen vetelystä, olkoonkin avustettua, sekä onnistumisesta. Ja varmasti ne lihaksetkin siinä sivussa vahvistuvat.

Pahuksen selkä

Ja sitten se selkä. Sain juuri magneettikuviani tutkineelta lääkäriltä tiedon, että selkävaivojeni takana ovat sekä kulumat että välilevyn pullistuma. Pahus.

No, kulumia voi pitää merkkinä siitä, että on oikeasti elänyt, joten niistä viis, mutta se pullistuma!

Sanotaan, että välilevyn pullistuman esiintyvyys väestössä on 19 – 27 prosenttia, mutta vain 1-3 prosentilla ihmisistä se aiheuttaa oireita. Siihen joukkoon minä nyt sitten kuulun.

Pullistuman takana on monesti trauma, mutta monesti myös ei. Se voi alkaa hitaasti tai sitten nopeasti. Poiskin se lähtee itsekseen tai sitten sille pitää tehdä jotain.

Minä kuulun taas viimeksi mainittujen joukkoon, koska pullistumallani on ollut viisitoista vuotta aikaa häipyä, eikä niin ole tapahtunut. Veikkaan tosin, että selkäongelmani ovat sekoitus pullistumaa ja kulumaa, jossa jälkimmäinen on vastannut yleisestä meiningistä luovuttaen aina välillä vetovastuun ensimmäiselle. Pullistuma lienee siis kroonistunut, mikä lienee myös aika huono juttu, muttei toivoton.

Ennen muinoin välilevyn pullistumia hoidettiin leikellen, mutta nykyisin saksia heilutellaan vain, jos hermopinne saa kivun sietämättömäksi. Suurin osa potilaista saa apua alaselkää tukevien lihasten vahvistamisesta sekä fysioterapiasta.

Eli oikealla tiellä ollaan; lihakseni ovat hyvää vauhtia vahvistumassa ja aika fysioterapeutin luo on jo varattuna. Saattaa tosin olla, että aloitin väärästä päästä; olisi kannattanut neuvotella ensin fysioterapeutin kanssa ja aloittaa lihaskuntoilu vasta sen jälkeen, mutta ohjelmastani vastannut Tiina oli kaukaa viisas suunnitellessaan selkäni huomioivan ohjelman, joten iso kiitos hänelle siitä.

Jumppaamaan!

Vaikka ikävä olikin tuo uutinen välilevyn pullistumasta, vielä ikävämpää oli olla tietämättä, mikä alaselän jomotuksen aiheutti. Ja vetihän diagnoosi lopullisesti maton pois jahkailun alta; nyt niitä lihaksia on sitten pakko vahvistaa.

Pakko ja pakottaminen taitaa olla aika tehokas vaikutuskeino, mutten lähde sitä tässä sen enempää pyörittelemään. Toteanpa vain, että se sopii hyvin tyttäreni tarjoamaan kliiniseen lähestymistapaan: jos on nälkä, on pakko syödä, ja jos on välilevyn pullistuma, on pakko vahvistaa sen ympärillä olevia lihaksia. Muuten ei hyvä heilu.

Niinpä päätin vauhdittaa toipumista ja otin selvää, millaisia välilevyn pullistumaan sopivia ja sitä hoitavia ryhmäliikuntamuotoja Foreverilla on tarjota. Ja sillä sopivuudella tarkoitan, etteivät niihin kuuluvat liikkeet provosoi kipua entisestään.

Selvisi, että ykkösvaihtoehto pullistuman hoitoon on hitiksi noussut ja hittinä pysyvä Pilates. Ja kyllä, ryhmäliikuntaohjaaja Jouni Ilosen luotsaama kokeilutunti oli pahuksen tehokas ja kaupan päälle myös hauska.

Pilateksen pointtihan on, että syvät lihakset tukevat ja pinnalliset liikuttavat kehoa, eikä liikkuminen ole oikein mistään kotoisin ilman kunnon tukea.

Ajatus kuulostaa sen verran järkevältä, että jos vain leukojen vetelyltä ehdin, saattaa Pilateksesta hyvinkin muodostua uusi ajanvietteeni.

Toinen suositeltu ja turvallinen vaihtoehto välilevyn pullistuman hoitoon on fysioterapeuttien kehittelemä FasciaMethod, jossa pääpaino on myofaskiaalisessa liikkuvuusharjoittelussa, dynaamisessa kireiden lihasten täsmävenyttelyssä sekä liikehallintaharjoittelussa. Vaikka heprealta kuulostaakin, myofascia on englantia ja tarkoittaa lihaksen ja faskian, eli lihaskalvon yhteistä jatkumoa. Ja kun liikkuvuus heikkenee, kyse on usein myofascian jäykkyydestä.

Mutta miten se liittyy välilevyn pullistumaan? No ainakin siten, että alaselän kivut, etenkin, jos niiden hoito viivästyy, saavat aikaan sen, että ihminen kipua välttäessään välttää myös tiettyjä liikkeitä, eikä se ole hyvä juttu. Liikeradat kapenevat ja ohjautuvat väärille urille, mikä on myös huono juttu. Voin vain kuvitella, kuinka suuren haasteen selkävaivat seurannaisvaikutuksineen aiheuttavat elastisuutta tavoittelevalle fascialle. Onneksi sitä voi jumpata.

Yhteistä yllä mainituille ryhmäliikuntalajille on Foreverin ryhmäliikunnasta vastaavan Hanna Homin mukaan se, että ne ovat lisensoituja, joten niin Pilates- kuin FasciaMethod –jumpat on rakennettu tiettyjen liikepattereiden varaan. Ne tähtäävät ennalta määrättyihin tavoitteisiin eivätkä poikkea niistä, vaikka musiikki yrittäisikin viedä ohjaajan ja sitä kautta myös jumppaajat sivupoluille. Joka ikinen kyseisiin pattereihin kuuluva liike on turvallinen välilevyn suhteen pullistuneille.

Se on hyvä juttu se!