Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

Sain enemmän, mitä halusin

Omaan melko vähäliikkuvaisen taustan. Pelasin lukiossa lentopalloa, ja työssäni lastenhoitajana on tullut leikittyä ja juostua lasten perässä, mutta siihen se liikunta sitten on jäänytkin. Eli aika lailla pohjalta lähdin liikkeelle.

Havahduin kahdeksan vuotta sitten siihen, että painoni oli noussut salakavalasti. Korjasin ruokailutottumuksiani, mutta käyrä vain jatkoi kasvuaan. Sen jälkeen selvisi, että kärsin kilparauhasen vajaatoiminnasta, mikä selitti osaksi painonhallinnan vaikeudet. Toinen puoli johtui edelleen syömäni kalorimäärän suhteesta kulutukseen.

Viime vuoden tammikuussa synnytin poikani Ilmarin. Ja kuten arvata saattaa, raskausaika kerrytti kiloja ja niistä oli yhtä lailla vaikea päästä myöhemmin eroon. Olin täyttämässä juuri 40 vuotta, hoitovapaalla työstäni ja mietin, että tarttis tehdä jotain.

Päätin kuitenkin aloittaa kevyesti. Lähennyin liikunta-ajatusta selvittämällä, mitä kuntoklubeilla olisi tarjolla lapsille – olisihan sekin jo askel aktiivisen elämän suuntaan.

Foreverilta löytyikin liikunnallinen lastenmaailma, jossa Ilmari pääsi touhuamaan turvallisessa seurassa ja minä sain  aikaa itselleni. Samalla poistui viimeinen tekosyy olla liikkumatta itse.

No, mikä ettei, voisinhan kokeilla jumppaamista samalla, kun poikani pitää hauskaa nurkan takana.
Alku oli kuitenkin tahmeaa. Ajattelin, etten pysty tähän. Menin silti uudelleen ja taas uudelleen, alkuun parisen kertaa viikossa, koska Ilmari viihtyi niin hyvin lastenmaailmassa. Yllätyin, kuinka nopeasti aloin nauttimaan treenaamisesta ja nyt ollaan sillä tiellä.

Niinpä klubikorttini täyttää pian vuoden. Käyn tällä hetkellä neljästä viiteen kertaa viikossa Foreverin kuntosalilla ja erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Viimeisin löytöni on Les Mills BODYCOMBAT, joka ei todellakaan päästä helpolla, mutta on niin hauskaa.

Alkuun tavoitteenani oli päästä eroon ylimääräisistä kiloistani. Toki mietin myös terveyttä, voimaa ja kestävyyttä, mutta ensisijaisesti halusin laihtua.

Ja onnistuin siinä. Kiloja karisi pois ja tykkään siitä, mitä näen peilistä. On kiva pukeutua vaatteisiin, joihin haluan pukeutua, ei vain niihin, joihin mahdun. Painon putoaminen on nostanut myös itsevarmuuttani;  kesäreissulla rohkenin pulahtaa uimaan pikkubikineissä – ja uida matkaa! Nyt kuntoni riittää myös siihen.

Kilojen karistessa ymmärsin myös, että vaikka vähäisempi paino ja pienempi vaatekoko ovat hyviä juttuja, ovat ne pelkkiä numeroita. Kehittyneiden lihasten takia painan noin kymmenen kiloa alkuperäistä tavoitettani enemmän ja pidän kovasti siitä, miltä kroppani näyttää. Se on terve, vahva ja kestävä ja sen hyvä olo heijastuu kaikkeen elämään. Tuon havainnon jälkeen urheilusta on tullut minulle elämäntapa. Alussa liikuin, jotta painoni putoaisi. Nyt harrastan liikuntaa, koska pidän siitä.

Myös kilpirauhaseni toiminta on vilkastunut. Se ei ole kokonaan kunnossa, mutta koska liikun ja syön terveellisesti, myös kilpirauhanen voi paremmin ja tarvitsen enää lähes puolet entisestä lääkemäärästä.
Eikä siinä vielä kaikki – olen löytänyt klubilta uusia kavereita. Myös poikani on ystävystynyt omalla pikkuklubillaan moneen touhukkaaseen kaveriin, joten saimme Foreverilta enemmän, mitä alussa toivoimmekaan.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!