Muhkeat ja muodokkaat pakarat – niitä näkyy nyt kaikkialla. On oikeastaan ihme, ettei pakaravillitys ole levinnyt Suomeen aiemmin, sillä onhan hyvin muodostunut takamus korostanut voimaa, terveyttä ja vetänyt puoleensa iän kaiken. Mutta miten on, onko pakaratreenillä muutakin kuin viestinnällistä merkitystä? 

– Olkoon pakaratreenien motiivina mikä tahansa, on niiden treenaaminen viisasta, toteaa Forever Pihlajalinna –liikuntakeskusten fysioterapiatoiminnasta vastaava Risto Turunen.

Pakaralihakset – tuo kehomme suurin ja hallitsevin lihasryhmä koostuu kolmesta osasta: isoista, keskimmäisistä ja pienistä pakaralihaksista. Ne kaikki kiinnittyvät lantiokoriin, ja niillä on sanattoman viestinnän lisäksi muitakin tärkeitä tehtäviä. Pakaralihakset kontrolloivat ja tuottavat voimaa lähes kaikkeen liikkumiseen; ne kuljettavat eteenpäin, vievät alas ja tuovat ylös. Hyvät työskentelyasennot lähtevät pakaralihaksista ryhdistä puhumattakaan.

Jos pakaralihakset ovat heikot, sen seuraukset näkyvät Turusen mukaan kropassa monin eri tavoin; ryhti repsahtaa, lantiokori kallistuu, kävely- ja nostoasennot notkahtavat, nivelet kuluvat ja nämä kaikki voivat generoida kipua niska- ja hartiaseudulle, alaselkään sekä lonkkiin.

– Pakaralihasten kunto korreloi suoraan koko kehon hyvinvointiin, tiivistää Turunen.

Pakaratreeni – pelkkää pintaa, vai paljon enemmän?

Mutta että pakaratreeni? Luulisi pakaroiden saavan kylliksi kyytiä ihan tavallisessa elämässä. Turusen mukaan näin ei kuitenkaan nykypäivänä ole. Pitkään jatkuvassa istumatyössä peppu toimii vain pehmusteena, jolloin pakaralihakset surkastuvat ja ikään kuin nukahtavat. Hommia täytyy kuitenkin tehdä ja liikkua pitää, jolloin reidet ja selkä joutuvat ottamaan pakaroiden tehtävät hoitaakseen. Ne rasittuvat siitä itse ja vetävät koko kropan virheasentoon.

– Moni selkäkipu olisikin vältettävissä, jos pakaralihakset pantaisiin kantamaan vastuunsa, toteaa Turunen.

Pakaralihaksilla on Turusen mukaan avainrooli myös kehon tasapainon hallinnassa. Toki siihen vaikuttavat monet muutkin elimet, mutta pakaralihakset tuottavat voiman pystyssä pysymiseen ja asennon korjaamiseen horjahdettaessa.

– Liukkaat kelit ovat hyvä muistutus siitä, että pakaralihaksista kannattaa pitää huolta. Asiassa on yksilön hyvinvoinnin lisäksi myös yhteiskunnallinen aspekti; ovathan kaatumiset suurin iäkkäiden ihmisten tapaturmatyypeistä, Turunen toteaa.

Forever Pihlajalinna –liikuntakeskukset ovat tarttuneet haasteeseen lanseeraamalla Matinkylän klubille pakaralihasten täsmätreeniin keskittyvän Booty Studion. Pakaralaitteita löytyy Matinkylän lisäksi myös kaikilta Foreverin klubeilta. Vaikka kyseessä ovat pakaralaitteet, tulee niillä treenatessa harjoitettua samalla lähes koko kehoa. Myös kehonhallinta ja tasapaino paranevat, kun vartaloa pidetään pienessä staattisessa pidossa

Kuuntele fysioterapeutti Risto Turusen luento aiheesta Pakaratreeni – pelkkää pintaa, vai paljon enemmän?   (kesto 15 min)

Lataa tästä ilmainen pakaratreeni

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!