image description
Hilppa Venho Fysioterapeutti Fysio

Olen Hilppa Venho, vuonna 2013 valmistunut fysioterapeutti. Valmistumisestani lähtein olen työskennellyt yksityisyrittäjänä Savonlinnassa ja Helsingissä. Lokakuussa 2020 tieni toi minut Forever Herttoniemeen ja täällä olenkin viihtynyt oikein hyvin. Kollegat sekä muu henkilökunta ovat työssään rautaisia ammattilaisia, joten myös minun on ollut helppo asettua osaksi työyhteisöä.

Vastaan Forever Herttoniemen ja sekä Forever Variston kuntoutus ja fysioterapia kentästä. Työssäni olen asiakaslähtöinen, kunnianhimoinen, ammattitaitoinen ja rehellinen. Jokainen asiakkaani saa yksilöllisen hoitopolun mikä takaakin parhaan lopputuloksen. Laajasta fysioterapia osaamisestani “lempilapsiani” ovat tuki-ja liikuntaelin (TULES) fysioterapia, pre-ja postoperatiivinen kuntoutus, faskiakäsittelyt (faskiamanipulaatio) sekä sensomotorinen kuntoutus. Teen paljon myös yhteystyötä kuntosalimme valmentajien kanssa, jolloin asiakkaiden tarpeet huomioidaan moniammatillisesti sekä monipuolisesti.

Oma taustani urheilun parissa on “yleismies jantunen” eli vähän kaikkea oman mielenkiinnon mukaan. Juniori vuosinani tein kilpa- ja valmennusuraa sukelluksen parissa ja tälläkin hetkelle vesi on kaikkein mieluisin elementti liikkua. Myös kaikki suhteellista voimaa ja monipuolista kehonkäyttöä sisältävät lajit kiinnostavat paljon. Neulonta vie sitten viimeisetkin oman ajan rippeet aktiivisesta perhe ja koira-arjesta.

Rehellinen Karja-Savolainen luonteeni takaa positiivisen ja joskus jopa pirskahtelevankin fysioterapia tapaamisen, Tervetuloa!

Vahvuudet ja osaamisalueet:
Tuki- ja liikuntaelinvaivojen fysioterapia
Pre- ja postoperatiivinen kuntoutus
Faskiakäsittely (faskiamanipulaatio)
Urheilufysioterapia

Koulutustausta:
Ammatillinen opettaja 2020
Fysioterapeutti YAMK 2018
Fysioterapeutti AMK 2013
Liikuntaneuvoja 2009

Ammatilliset jatkokoulutukset:
Senso trainer ja DMD 2017-2018
Faskiamanipulaatio 2015-2016
Teippaus (kinesio ja faskia) 2016
SUFT – urheilufysioterapian peruskurssi 2022
SUFT – urheilijan kuormitusfysiologia ja paranemisprosessit 2022

Asiakaspalautteita:

”Tälle teen kyllä aina aikaa työkalenterista. Ei ole vielä sellaista estettä tullut ettenkö pääsisi sinun fasciakäsittelyyn”

”Alkutilanteeseen nähden oireet ovat helpottaneet huomattavasti ja treenit kulkevat. En olisi itse uskonut!”

”Kuntosalista voisin luopua matkan takia, mutta kun löytää hyvä ja ammattitaitoisen fysioterapeutin, niin voin tulla vähän kauempaakin!”


Ensikäynti 45min

Fysioterapian ensimmäinen käynti vain 42€.

Varaa tästä

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!