xxx

Nykyajan ihminen on aina kiireinen. Työpäivät ovat pitkiä ja treenaamiseen jää usein vähemmän aikaa. Tai kun aikaa on joillain viikolla vähän enemmän, treenataan liian usein ja liian kovaa. Tällaisesta seuraa yleensä ylirasitusvammat tai vakavammat lihas/jänneongelmat. Tänä päivänä pyritään asiakkaiden tuki- ja liikuntaelinongelmia kuntouttamaan mahdollisimman pitkälle konservatiivisin keinoin, eli ilman operaatioita. Välillä tulee eteen tilanteita, jolloin nuo vammat vaativat leikkausta. Leikkauksesta toipuminen ja kuntoutuminen vie kuitenkin meille niin kallisarvoista aikaa.

Hyvä aerobinen ja lihaskunto – tärkeää paranemisprosessissa

On tutkittu, että jopa 2-3 viikon päästä treenin lopettamisesta lihasvoima alkaa laskea. 1 kk:n kuluttua voimatasot voivat tippua noin 10 % lähtötasosta. Jos on kyse täydellisestä vuodelevosta (leikkauksen jälkeen) tai esim. raajan kipsaamisesta, voima, lihas- ja luumassa laskevat romahdusmaisesti muutamassa viikossa. Aerobinen kunto laskee lihaskuntoa nopeammin. Hyvä yleiskunto ja lihasvoima nopeuttavat kuntoutumista operaation jälkeen.

Ajoissa aloitettu ja oikein mitoitettu kuntoutus on tärkeää paranemisprosessissa

Nykyään leikkauksen jälkeinen sairaalassaoloaika on lyhentynyt ja kuntoutujat kotiutuvat usein kesken kuntoutumis- ja sopeutumisvaiheen. Pienemmät vammat hoidetaan konservatiivisella hoidolla lääkärin lähettäessä asiakkaan fysioterapiaan. Pitkät odotusajat terveysasemien fysioterapiaan vain pahentavat ongelmia.

Kuntoutus ja tukiverkosto kuntosalilta

Kuntoklubeilla työskentelee tänä päivänä lukematon määrä erilaisia liikunta-alan ammattilaisia. Personal trainerit, yksilövalmentajat (esim. Fustra) ja kuntosaliohjaajat tarjoavat jäsenille ohjaus- ja valmennuspalveluita. Avasimme syksyllä 2015 jokaiselle klubillemme Forever Fysion, jossa tuki- ja liikuntaelin- sekä urheiluvammoihin erikoistuneet fysioterapeutit ja urheiluhierojat tarjoavat asiakkaille sekä muille kuntoutusalan neuvoa ja tukea.

Fysioterapia

Fysioterapeutti on terveydenhuollon ammattihenkilö, jolla on syventävää tietoa ihmisen anatomiasta, fysiologiasta ja sairauksista. Keskeisenä kiinnostuksen kohteena ovat ihmisen toimintakyky ja liikkuminen ja näiden suhde yksilön toimintaan, sekä erityisesti toiminnan heikkeneminen ja häiriöt. Fysioterapia on laajasti sanottuna siis valmiuksien kehittämistä, kyvyn palauttamista ja liikkeiden hallinnan opetusprosessi, jossa kuntoutujan omalla aktiivisuudella on tärkeä rooli.

Fysioterapeutin ja personal trainerin yhteistyö kuntosaleilla on tärkeää asiakkaan edistymisen kannalta. Kipu/vamma, joka estää treeniohjelman jatkamista, arvioidaan, testataan ja hoidetaan fysioterapeuttisilla toimenpiteillä niin, että asiakas voi jatkaa turvallisesti personal trainerin kanssa treenaamista sekä omien tavoitteiden saavuttamista.

Lue myös: Liikkujan polvikipu – näin hoidat polveasi oikein

Meillä Forever Fysiolla ja Forever-kuntoklubeilla toimitaan läheisessä, aktiivisessa yhteistyössä. Me personal trainerit, valmentajat, fysioterapeutit ja urheiluhierojat olemme täällä juuri sinua varten, rakentamassa sinulle uutta tukiverkostoa, jotta saisit nauttia turvallisesta liikkumisesta ja aktiivisesta elämästä täysillä.

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Kadri Janson Fysioterapeutti ja Fustra-yksilövalmentaja

Olen koulutettu fysioterapeutti (MSc, erikoistunut TULE- ja urheilyfysiologiaan), hieroja ja Fustra-yksilövalmentaja. Minulla on monipuolinen liikuntatausta: lentopallo (16v), juoksu (9v) ja yleisurheilu.

Olen kuuden vuoden työkokemuksen aikana auttanut paljon erikuntoisia asiakkaita palaamaan arkitoimiinsa kivuttomampina, energisempinä ja vahvempina. Minun asiakkaana saat yksilöllistä ja syvällistä palvelua. Jaan elämänkokemukseni, koulutukseni sekä osaamiseni kanssasi, jotta voit tuplata mahdollisuutesi onnistua.