image description
Marjut Voutilainen Personal Trainer Personal Trainer, Yksilövalmennus

Vanhempainvapaalla tällä hetkellä. Palaan töihin toukokuussa 2024!

Olen Marjut Voutilainen 27-vuotias auktorisoitu personal trainer sekä lisensoitu fustra-ohjaaja. Aloitin Foreverillä työskentelyn keväällä 2021, jota ennen toimin toimistotyöntekijänä.

Olen aina ollut liikunnallinen, mutta muutettuani vuonna 2014 Pohjois-Suomesta pääkaupunkiseudulle liikuntaharrastukset jäivät pois arjestani. Kuntosalin puolelta minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta muuta kuin pakotettuna koulun liikuntatunneilla. Inhosin kuntosalia, koska luulin olevani näyteikkunassa ja muiden, minua kokeneempien ihmisten nauravan minulle; enhän minä osannut salilla mitään. Vuonna 2016 pikkuhiljaa opettelin salilla käymistä puolisoni opastuksella silloin, kun salilla ei ollut muita. Hän opetti minulle vapaiden painojen hyödyt ja hänen opeillaan aloin saada leukojakin vedettyä. Kehityin, tulin itsevarmemmaksi ja uskaltauduin salille yksinkin ja liikunnasta tuli taas osa arkeani. En pelännyt enää salia, vaan siitä tuli lempiliikuntamuotoni. Opettelin myös jälleen juoksemaan.

Keväällä 2020 koronan vuoksi jouduin osa-aikaisesti lomautetuksi. Syksyn tullen työmäärä väheni entisestään, joten mietin, että nyt on keksittävä jotain muuta. Aloin myös miettiä, mitä teen tuloksillani, esim. leuanveto- sekä punnerrusennätyksilläni. Huomasin, että tätähän pitää miettiä isommassa mittakaavassa: minä, entinen salivihaaja, löysin lajista intohimoni. Voisinko siis opettaa nämä vuosien aikana oppimani asiat myös muille? Voisinko saada salivihaajan tai -pelkääjän tulemaan salille ja rakastamaan sitä? Päätin, että voin.

Minun kanssani treenit ovat täysin yksilöllisiä: Siinä missä yhdellä on kipuja ja hänen liikkuvuuttaan lisätään fustra-treenillä, toinen kaipaa valmentajaa puskemaan äärirajoille, voi kolmannella olla motivaationa vaihtelunhalu. Teen myös yhteistyötä fysioterapeuttimme kanssa: Tärkeintä on terve keho, johon molemmat tuomme omat vahvuutemme ja asiakas saa saman katon alla yhdellä sopimuksella useamman ammattilaisen apua.

Tervetuloa treenaamaan kanssani!

Koulutus:

Kuntosalivalmentaja (2020)

Personal Trainer (2021)

Fustra-ohjaaja taso 1 (2021)

Suositukset:

 

”Osaava treenaaja, tsemppaaja ja hyvää energiaa. Valitse Marjut niin olet hyvissä käsissä! -Narie, 20”

”We get along well in English. Marjut chose the exercises appropriate to my needs and abilities. She can motivate to exercise. -Klaudia, 32”

“Marjutin rauhoittavalla, kannustavalla ja osaavalla ohjauksella olen jo muutamassa viikossa alkanut löytää kadonneita lonkka- ja lapatukea uudelleen. Jatkan innoissani yhteistyötä, yksin en jaksaisi, enkä osaisi. -Maija, 65”

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!