Laura Malmivaara on harjoitellut Foreverilla pitkään jo Fustra-metodin avulla, ja onnistunut monissa tavoitteissaan:

Kuulin Fustrasta jo muutama vuosi sitten ystäviltäni, jolloin kokeilin sitä 10 kerran verran.

Sain silloin kiinni perusasioista ja tuloksiakin tuli, mutta sitten kiireiden jälkeen en jatkanut treenamista ja vierähti pari vuotta. Nyt vuoden alusta olin kipeän olkapääni takia melkein pakon edessä. Olin laiminlyönyt säännöllisen treenaamisen teatterissa työskentelyn takia ja halusin saada taas kiinni liikkumisen rytmistä. Tiesin että ainoastaan Fustralla saan yläkropan liikkuvuuden takaisin ja jatkuvan säryn pois.

Painoakin toivoin lähtevän muutaman kilon verran, mutta se ei ollut ensisijainen tavoite. Halusin liikkuvamman, vahvemman kropan ilman särkyjä. Olen nuoresta asti liikkunut paljon mutta nyt iän myötä olen havahtunut siihen, että se täytyy tehdä säännöllisesti koska mikään ei ole pysyvää.

Hätkähdin aluksi, kun valmentajani neuvoi ottamaan heti 30 kerran Fustra-paketin. Se kuulosti paljolta, mutta treenaamisen edetessä ymmärsin, ettei vähempi olisi riittänyt alkuunkaan. Aloitimme suoraan 2 kertaa viikossa ja se oli hyvä. Totuin rytmiin nopeasti. Tällä hetkellä kun 30 kerran jakso on juuri loppunut, olkapää on kunnossa ja olen päässyt tavoitteisiin loistavasti. Kaikki kiitos siitä kuuluu kyllä Fustra-valmentajalleni Lasse Hafrenille, joka maltillisesti aloittaen sai minut pysymään oikealla tiellä. Olen kärsimätön luonne, joten Fustran hitaat, tehokkaat liikkeet vaativat meditatiivista keskittymistä. Lasse opetti kaiken perusteellisesti, eikä antanut minun yhtään fuskata.

Nautin siitä, että huomasin treenamisen vaikutukset heti.

Lapaluiden liikkuvuus auttoi monessa asiassa, jopa yksinkertaiset arkiset askareet helpottuivat. Keskivartalon vahvistuminen oli myös mukava yllätys. En olisi uskonut, että jaksan tehdä vatsalihasliikkeitä niin pitkään kuin lopulta jaksoin. Treeni vaikeutui sopivasti sitä mukaa kun kehityin. Mukaan tulivat tasapainolaudat ja isommat painot. Yksin en olisi koskaan pystynyt niin tehokkaaseen ja järjestelmälliseen treenaamiseen. Tiesin, että ainoastaan liikunnalla saisin olkapään kuntoon, ja se osoittautui oikeaksi.

Fustra on palauttanut minut jo teatterikoulusta tuttuihin perusasioihin: ryhtiin, selkäliikkeisiin, lantion oikean asennon ylläpitämiseen. Selän liikkuvuus on tässä iässä yllättävän tärkeää, sitä en enää aio päästää retuperälle. Huomasin myös, että jatkuva treenaaminen on välttämätöntä, muuten alkaa alamäki takaisin samoihin, vääriin asetuksiin. Fustran myötä oivalsin myös, ettei repivä tekeminen ole aina kaikista tehokkainta, sitkeä, oikein tehty liike on paljon parempi. Kunnossa pysyminen vaatii valtavasti panostusta eikä oikotietä ole. Onneksi uskalsin katsoa totuutta silmiin ja myöntää että tarvitsin apua. Nyt ymmärrän paremmin personal trainerin merkityksen.

Suosittelen Fustraa kaikille, ikään ja kokoon katsomatta. Se näyttää helpolta, mutta on yllättävän tiukkaa ja palkitsevaa. Varsinkin selkävaivaisille ja niskakipuisille loistava vaihtoehto. Sitä hyvää oloa mikä Fustrasta tulee ei voi mitata rahassa. Fustra-valmennuksessa muistin taas miten tärkeää on kokonaisvaltainen kropan tasapaino. Kun olen suorassa ja sisällä on vahva tuki, mielikin on ryhdikkäämpi!

– Laura Malmivaara

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna
image description

Haluatko tietää Fustra-harjoittelusta?

    Kokeile Fustraa vain 35 €.

    Nimi

    Puhelin

    Sähköposti

    Haluan lisätietoja FustrastaHaluan Fustra-näytetunnin 35 €

    Olen jäsenEn ole

    Keskus

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!