Kesällä on erityisen nautinnollista liikkua ulkona, nauttia raittiista kesäilmasta ja ihailla luontoa. Ilma on lämmin, on pitkään valoisaa ja luontokin on kauneimmillaan. Sitä paitsi monet kesään kuuluvat aktiviteetit, kuten nurmikon leikkuu ja puutyöt käyvät erinomaisesta hyötyliikunnasta! Edellä mainitut tuntuvat erityisen mukavilta aktiviteeteilta silloin, kun ei ole mitään pakkoaikataulua, voi välillä pitää taukoa tai parasta tietysti on, jos hommaa tehdään porukalla. Myös puutarhan hoito on sekä fyysisesti kuormittavaa että henkisesti virkistävää puuhaa. Kaikki edellä mainitut ovat mainioita töitä myös siksi, että niissä voi konkreettisesti nähdä oman kätensä jäljen!

Nauti luonnosta

Kesällä jos milloin kannattaa viettää aikaa luonnossa. Mikä olisikaan rentouttavampaa kuin metsässä kävely, marjojen poiminta, välillä pulahdus viileään luonnon veteen? Metsässä on raikas ja puhdas ilma, helppo hengittää ja pohjattomasti ihmeteltävää, virikkeitä kaikille aisteille. On helppo hengittää syvään, rentoutua ja päästää kaikista huolista irti. Tai jos tykkäät esimerkiksi vesijuoksusta, miksi et kokeilisi sitä järvessä tai muussa luonnon vesistössä? Päivän aktiviteettien jälkeen keho nauttii lempeistä puusaunan löylyistä ja sielu lepää nuotiolla istuskellessa.

Jumppaa ulkona

Välttämättä ei tarvitse lähteä kotipihaa kauemmas pystyäkseen treenaamaan. Punnerrukset, askelkyykyt, vatsalihasliikkeet ja erilaiset hypyt soveltuvat mainiosti omalla kotipihalla toteutettaviksi. Vain mielikuvitus on rajana! Mikäli sinulla on käsipainoja tai kahvakuulia, voit helposti suunnitella monipuolisen viiden-kuuden liikkeen intensiivisen tehotreenin, johon ei välttämättä mene aikaa enemmän kuin kaksikymmentä minuuttia.

Lue myös: ulkotreeni kahvakuulalla

Jos mikään edellä mainituista aktiviteettivaihtoehdoista ei iskenyt juuri nyt – muistathan, että Forever järjestää maksuttomia puistojumppia aina tiistaisin eri paikkakunnilla! Lue lisää Puistojumpasta »

Nautitaan yhdessä Suomen kesästä!

 

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Laura Nurminen Ryhmäliikuntaohjaaja

Olen sekä intohimoinen liikkuja että herkkä runoilija. Liikunta on ollut minulle lapsesta asti elämäntapa, viimeiset neljä vuotta olen tehnyt sitä osittain työkseni, vaikka se ei työltä tunnukaan!

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!