Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

“Keho on yli kuusikymppisenä paremmassa kunnossa kuin 20 vuotta sitten”

Ilkka Jahkonen, Forever Hämeenlinna:

Yli kolmekymmentä vuotta elämästäni työ meni lähes kaiken muun edelle.

Päivät kuluivat pääosin kirjoituspöydän takana tai autossa istuen ja kiireisimpinä aikoina työt jatkuivat illalla kotona sohvalla istuen. Ja niitä kiireitä riitti vuodesta toiseen. Omasta kunnosta ja terveydestä ei ollut aikaa huolehtia eikä siihen riittänyt energiaakaan.

Kehoni alkoi reagoida ja esimerkiksi olkapäät olivat lopulta siinä kunnossa, että öisin ei nukkumisesta kovien särkyjen vuoksi tullut mitään. Päivälläkin kädet puutuivat niin pahasti, että ruokailun aikana täytyi pitää pari taukoa.

Eipä ollut fyysisessä kunnossa muutenkaan paljon kehumista. Lopulta viimeisinä työvuosinani hain apua lääkäristä ja fysioterapiasta, mutta mikään ei auttanut. Seuraavaksi olisi ollut vuorossa leikkaus, jonka tuloksesta ei ollut kuitenkaan varmuutta.

Vaimoni oli aloittanut Fustran ja tuloksiin tyytyväisenä hän kehotti myös minua kokeilemaan samaa. Varasin esittelytunnin ja tein samalla ensimmäisen kymmenen kerran sopimuksen. Siinä vaiheessa kädet eivät juuri nousseet olkapäiden yläpuolelle ja oli epävarmaa, pääsenkö ohjelmassa alkua pitemmälle.

Ensimmäiset Fustra-tunnit olivatkin yhtä tuskaa, mutta edistystä alkoi kuitenkin vähän kerrallaan tapahtua, ja aloin uskoa, että voisin saada Fustrasta apua. Alussa oli tärkeää, että ohjaaja mitoitti kaikki harjoitukset oman kuntoni, kipujeni ja suorituskykyni mukaan.

Nyt on takana kaksi vuotta Fustraa ja kuntosaliharjoittelua. Kymmenen kiloa putosi painosta aika nopeasti, kunto nousi ja voimat kasvoivat. Keho on nyt yli kuusikymppisenä paremmassa kunnossa kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Ruokahalu kylläkin kasvaa syödessä ja tavoitteet nousevat, kun entiset on saavutettu. Rohkaiseva ja kannustava ohjaaja inspiroi aina uusiin haasteisiin.

Ammattitaitoinen fysioterapeutti on ollut myös säännöllisesti käytettävissä.
Suosittelen Fustraa kaikille, joilla on ongelmia nivelien liikkuvuuden tai lihaskunnon kanssa ja se kannattaa aloittaa heti. Minä päästin oman tilanteeni niin pahaksi, että en todennäköisesti pääse kaikista vaivoistani enää koskaan eroon. Elämänlaatuni on kuitenkin parantunut niin paljon, että en ole ajatellutkaan lopettaa.

NYT ON SINUN VUOROSI ONNISTUA!

Jokainen onnistuminen on ainutlaatuinen, on kyse sitten elämäntapamuutoksesta tai hyvinvoinnin parantamisesta. Meillä Foreverillä asiakkaat onnistuvat  saavuttamaan tavoitteitaan – ihan jokaisena päivänä.

Liity mukaan

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Haluan tietää lisää Fustrasta

    Kokeile Fustraa vain 35 €.

    Nimi

    Puhelin

    Sähköposti

    Haluan lisätietoja FustrastaHaluan Fustra-näytetunnin 35 €

    Olen jäsenEn ole

    Keskus

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!