Moni altistuu tietämättään yksipuoliselle rasitukselle tai harrastaa niin paljon liikuntaa, ettei ehdi palautumaan kunnolla kertojen välissä. Jotkut ovat rasittuneet päätetyöskentelystä tai yksipuolisesta harjoittelusta, kun taas toiset käyvät vain hieronnassa, koska se rentouttaa ja antaa ihanan fiiliksen.

Hieronnassa voi käydä harvemminkin, jos ei halua sitoutua pitempään jaksoon. On turha ajatella, ettei yhdestä kerrasta olisi hyötyä. Käynnin yhteydessä saa myös tiedon, jos useampi hieronta-aika olisi tarpeen.

Kaikilla on jonkun verran jumeja, eikä kehon toispuoleista rasitusta voi oikeastaan täysin välttää.  Pelkkä hieronta ei riitä kehonhuolloksi, mutta tukee lihaskuntoharjoittelua, lajitreenejä ja yleistä hyvinvointia.

Ketkä siis voisivat hyötyä hieronnasta?

Yksipuolisesti harjoittelevat

Kuntosalillakin on tiedettävä, miten rakentaa saliohjelma tasapainoseksi ja monipuoliseksi. Saliohjelman tilaaminen kerran vuodessa ei riitä, vaan kehon tasapainon ylläpitämiseksi treeniä on hyvä vaihdella. Hieronta voi olla tarpeen, jos samaa ohjelmaa on taottu jo tovi. Jos harjoitteita ei myöskään tee oikein, voivat lihakset kehittyä toispuoleisesti. Silloinkin hieronnasta voi olla apua. Kuntosaliharjoittelijoiden ohella kaikki yksipuolisesti urheilevat kuuluvat tähän ryhmään.

Hieronta

Tavoitteellisesti treenaavat

Kovaa tai usein treenaavat voivat hyötyä hieronnan palauttavasta vaikutuksesta. Jos liikuntasuoritusten väliin ei jää tarpeeksi aikaa palautua, on hieronta oiva keino nopeuttaa prosessia.

Tiettyyn lajiin hurahtaneet

Monesti juoksijoilla, pallopelien pelaajilla ja yleensäkin vain yhtä lajia harrastavilla on toispuoleisen harjoittelun aiheuttamia jumeja tai jopa kipuja. Muuten ei niin raskaina pidetyt lajit, kuten keilaaminen, sisältävät nekin paljon samanlaisen liikeradan toistamista.

Päätetyöntekijät

Liikunnan lisäksi arjen askareet rasittavat kehoa monesti yksipuolisesti. Toimistotyössä asennot ovat hyvin staattisia ja esimerkiksi hiirtä käytetään yleensä vain toisella kädellä. Hieronta ei korvaa hyvää ergonomiaa tai liikuntaa, mutta voi vapauttaa kehon jumeja. Kun lihakset eivät ole niin kipeät, voi olla helpompi olla myös keholle paremmassa asennossa.

Epäergonomisessa asennossa työskentelevät

Tietyt muut ammattiryhmät, joissa toistetaan tiettyjä liikeratoja tai ollaan muuten epäergonomisissa asennoissa, hyötyisivät myös hieronnasta. Vaikka staattisen paikallaanolon ja istumatyön haitoista puhutaan enemmän, eivät myöskään aktiivisten töiden työergonomiset seikat ole aina parhaalla mahdollisella tolalla.

Vaikka mikään erityinen syy ei saisi hakeutumaan hierontaan, voi hierontaa kokeilla myös hemmottelumielessä. Se on niin rentotuttavaa ja meditatiivista!

Hieronta tehdään aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Sen ei kuulu sattua, ja hierojalle on hyvä ilmoittaa, jos jokin tuntuu liian epämukavalta.

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Suosittelemme myös

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!