Miia Pasanen, Forever Kerava:

En olisi koskaan uskonut pystyväni tähän, mutta 24 kg on nyt karistettu ja ne ei tule koskaan takaisin.

Kaksi vuotta sitten tuli seinä vastaan. Peilistä katsoi nainen joka oli väsynyt, tuskainen ja saamaton, puhumattakaan huonosta itsetunnosta. 80 kg on 158cm pitkälle ihmiselle aivan liikaa. Viimeisen kuuden vuoden aikana oli ollut pitkä koeputkihoito josta vaikea raskaus, mistä syntyi pikkuinen keskospoika.

Pojan ollessa vuoden, polveni loukkaantui töissä niin pahasti, että piti tehdä rustosolusiirto sekä polvilumpion kulkuratakorjausleikkaus. Pitkääkin pidempi toipuminen kolmen lapsen yksinhuoltajana otti koville. Herkut ja helppo valmisruoka tuli tuttuakin tutummaksi. Kesällä -13 katsottuani tyttäreni rippijuhlakuvia huomasin kauhukseni mihin kuntoon on ihminen mennyt. Häpeä oli sanoinkuvaamattoman tuskaisa.

Tästä hetkestä muuttui kaikki. Varasin 5 personal trainer kertaa Foreverille ja ruokailu meni aivan uusiksi. Salilla 4 x viikossa, 4 aerobista treeniä viikossa kylkiäisenä. Paino lähti putoamaan tasaisella tahdilla ja tiukalla sisulla. Treenit lähti kulkemaan hyvin ja innostuin todellakin liikunnasta ja sen tuomasta ilosta. Tämän vuoden helmikuussa halusin vielä loppurutistuksen, jotta olisin kesällä bikinikunnossa. Palkkasin pt.n ruokailun ja treenin avuksi. Aloitin paleon ja 16 viikon aikana painoa tippui 12 kg.

Nyt painan 56 kg, minussa on lihasta, syön elääkseni en elä syödäkseni ja mieli on virkeä. En olisi koskaan uskonut pystyväni tähän, mutta 24 kg on nyt karistettu ja ne ei minusta riippuvista syistä tule koskaan takaisin.

Liikunnan riemu on tullut jäädäkseen ja säännöllisestä salielämästä on tullut tyttärelleni ja minulle yhteinen elämäntapa.

 

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!