Onnistumistarinoissamme asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

Forever Myllypuron asiakas Leena Harkimo:

”Kevään 2016 Naisten Kympin tapahtumatorilla näin Foreverin markkinoivan palveluitaan ja mm. Fustraa. Olin siitä kuullut ja halusin sitä kokeilla. Annoin yhteystietoni ja jäin odottamaan yhteydenottoa. Jannina Jarva Myllypuron salilta ottikin yhteyttä ja näin kokeilukerta saatiin sovittua.

Kroppa kremppasi aika-ajoin

Liikuntatottumuksiini kuuluu läheisellä koululla järjestettävät moninaiset liikuntatunnit, 5-7 km juoksulenkit, pilates ja satunnainen jooga. Tuntimääräisesti liikuntaa kertyykin varsin hyvin ja tunnen olevani hyväkuntoinen, energinen ja ryhdikäs.

Tarkemmin kuntoani ja oloani pohdiskellessani totesin, että kroppani kuitenkin kremppasi aika-ajoin. Välillä kipeytyi polvet ja selkä. Tenniskyynerpää oireili tai olkapäähän ilmaantui särkyä. Niska-hartia jäykkyyteen olin jo tottunut. Fustran kokeilutunti paljasti tosipuolisuuteni ja ryhtini rajoitteet. Jannina paimensi minua kiinnittämään huomiota lantion asentoon, hartioiden ja pään asentoon. Miten vaikealta ja epäluonnolliselta se tuntuikaan. Olin kieltämättä aika ihmeissäni.

Harjoittelu toi uutta ajattelua liikuntaan

Säännöllinen Fustra, alkuun 2-3-tuntia viikossa, myöhemmin tunti viikossa, alkoi pikkuhiljaa laajentaa liikeratoja, vahvistaa yläselkää ja lapojen aluetta. Tuskan hiki otsalla väänsin pienillä painoilla olemattomalta tuntuvaa liikettä Janninan hokiessa” lavat takataskuun, hartiat alas, selkä leveäksi…”. Myöhemmin mukaan otettiin myös mm. sykettä kohottavaa juoksua.

Paitsi selkeä voiman kasvu, toispuolisuuden tasaantuminen ja ryhdin parantuminen, harjoittelu toi myös uutta ajattelua muuhun liikuntaani. Intervallitreenissä esimerkiksi kiinnitän nykyään enemmän huomiota tekemisen laatuun ja oikeaan asentoon kuin toistojen määrään. Vähemmän, mutta laadukkaammin. Fustrassa minua miellyttää erityisesti rauhassa, keskittyneenä tekeminen. Parasta tietysti kaikessa on, että kroppani krempat ovat vähentyneet, juoksuasentoni on parantunut ja niskakin taipuu. Kiitos Janninalle  määrätietoisesta otteesta ja lempeästä kannustuksesta harjoittelussamme.”

Lue lisää Fustrasta »

Leena Harkimo, Forever Myllypuro

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever Pihlajalinna

Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

Onnea matkaan!