Kahdeksan myyttiä kuntosaliharjoittelusta

Kuntosaliharjoittelu on nuoria varten.

Höpö höpö! Kuntosalilla käy niin nuoret, työikäiset kuin vanhempikin väestö. Lihaskuntoharjoittelu on äärimmäisen tärkeää iän karttuessa, jotta toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään. Meillä Foreverilla asiakkaiden keski-ikä on 41,9 vuotta, joten saliharjoittelu on paljon muutakin kuin nuorten harrastus.

Kuntosaliharjoittelusta naisille kasvaa suuret ja miehekkäät lihakset.

Tämä vaatisi jo useiden vuosien työn sekä tarkasti ja tiheästi tehdyn kuntosaliohjelman. Kuntosaliharjoittelu lähinnä muokkaa vartaloasi kiinteämmäksi ja atleettisemmaksi – se ei varmasti haittaa ketään.

Kuntosaliharjoittelusta lihakset kipeytyvät niin, etten pysty toimimaan viikkoon.

Jos lähtökuntosi on aivan nolla, harjoittelun jälkeinen lihaskipu on hyvin todennäköistä. Kuntosaliharjoittelu kannattaa aloittaa maltilla, jotta seuraavien päivien toimintakyky olisi mahdollista. Kroppa tottuu nopeasti treeniin, ja lihasten kipeytyminen vähenee harjoittelun myötä. Toisaalta lihaskipu oikeissa paikoissa on merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Tästä pitäisi olla siis iloinen!

Kuntosaliharjoittelusta ei ole hyötyä painonpudotuksessa

Tärkeintä on tehdä aerobista matalilla sykkeillä. Monipuolinen harjoittelu on tietysti suotavaa, mutta kuntosaliharjoittelun osuutta painonpudotuksessa on vähätelty aivan turhaan. Kun lihasmassa kasvaa, nousee myös perusaineenvaihdunta ja tätä kautta päivittäinen kokonaiskulutus. Harjoittelun myötä vahva lihaksisto pystyy tämän lisäksi tekemään aina vaan kovempia harjoitteita, jolloin treenit ovat aina vain tehokkaampia ja näin kuluttavampia.

Kuntosaliharjoittelun aloitettua on aloitettava myös lisäravinteiden käyttö.

Ihan tavallisella ruoalla pärjää vallan mainiosti. On tietysti syötävä tarpeeksi ja ajoitettava ruokailu niin, että palautuminen on optimaalista. Ennen treeniä on oltava myös energiaa, jotta treenin saa vedettyä läpi. Lisäravinteista saadaan proteiinit ja hiilihydraatit helposti, mutta eivät todellakaan ole välttämättömiä.

Kuntosaliharjoittelu on vaikeaa.

Jos olet ihan ensimmäistä kertaa tulossa kuntosalille, suosittelemme tapaamista Personal Trainerin kanssa, jotta liikkeiden tekniikat tarkistetaan ja harjoittelusta tulee turvallista. Kuntosaliohjelma on aluksi hyvin yksinkertainen ja juuri sinun tavoitteita palveleva – erikoistekniikoita sisältävät ohjelmat ovat pidempään harjoitelleiden juttu. Joka ikinen kuntoilija selviää kuntosaliharjoituksesta järkevillä liikevalinnoilla ja hyvällä ohjeistuksella. Meillä on myös viikottain asiakkaillemme veloituksettomia kuntosalin starttikursseja sekä päivittäin ohjaaja kuntosalilla -tunteja, joilla saat apua yksittäisiin liikkeisin.

Kuntosaliharjoittelu on tylsää ja yksinäistä treeniä.

Näe ystäviäsi treenin merkeissä, treenaa puolisosi kanssa, hanki Personal Trainer tai sosialisoidu muiden treenaajien kanssa. Kuntosaliharjoittelun ei tarvitse olla tylsää ja yksinäistä. Inspiroidu muiden treeneistä esimerkiksi netin kautta ja löydä uusia tapoja toteuttaa kuntosaliharjoittelua. Toisaalta myös yksinkertaisuus on kaunista.

Kuntosalilla kaikki katsovat mitä teen.

Voimme käsi sydämellä luvata, ettei ketään kiinnosta treenatessa kuin vain oma harjoitus. Muilla treenaajilla ei ole aikaa seurata toisten harjoittelua. Tämä tuntemus on vain sinun pään sisällä, eikä ole ollenkaan todellinen. Rohkeasti vaan salille!

image description

Tule tutustumaan

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta liikuntakeskuksessamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus

    Jippii, löysit piilottelevan pääsiäishahmon!

    Täytä yhteystietosi alla olevaan lomakkeeseen ja olet mukana tutustujaviikon arvonnassa. Tutustujaviikkoja arvotaan osallistuneiden kesken 5 kpl.

    Voit parantaa voittomahdollisuuksiasi osallistumalla vaikka joka päivä.

    Osallistumisaika on 29.3.– 2.4.2024.

    Voittaja julkaistaan Instagramin ja Facebookin Stories-osuudessa viikon 14 aikana.

    Onnea matkaan!